Luis Suárez siirtyi aiemmin tällä viikolla Barcelonasta Atléticoon.

33-vuotias Suárez allekirjoittaa Atléticon kanssa kaksivuotisen sopimuksen, eikä Atlético maksanut kärjestä minkäänlaista siirtosummaa. Atlético tosin joutuu maksamaan kaksi miljoonaa euroa kausittain päästessään Mestarien liigassa puolivälierävaiheeseen.

Barcelonan seurapresidentti Josep Maria Bartomeu on saanut viimeisen vuoden aikana historiallisen kovaa kritiikkiä – ja syystä. Bartomeu on muun muassa pettänyt lupauksensa Leo Messille, eikä päästänytkään seuralegendaa lähtemään viime kauden jälkeen.

Sen lisäksi Bartomeun johtama seurajohto on maksanut ulkopuoliselle mediayritykselle rahaa siitä, että edustusjoukkueen pelaajia kritisoitiin sosiaalisessa mediassa. Seurajohto on myös valehdellut medioille siitä, miten Barcelonan pelaajat eivät olisi suostuneet palkanalennuksiin koronaviruspandemian alkuvaiheessa.

Atléticon seurapresidentti Enrique Cerezo tukee kollegaansa. Cerezon mielestä Bartomeu on yksi Barcelonan historian parhaista seurapresidenteistä.

Kehut tulevat yllättävästä osoitteesta, sillä Cerezon Atlético ja Bartomeun Barcelona ovat olleet tukkanuottasilla jo vuosien ajan. Atlético on muun muassa kannellut Barcelonasta FIFA:lle Antoine Griezmannin siirtosaagan yhteydessä.

– Bartomeu on loistava seurapresidentti ja tulevaisuudessa häntä muistellaan yhtenä Barcelonan seurahistorian parhaista. Bartomeu on mahtava persoona. Se on hänen suurimpia vahvuuksia. Sanon sen hänen ystävänään, Cerezo totesi Tot Costan haastattelussa.

– Mielestäni Bartomeu on hyvä puheenjohtaja ja ajan kanssa hän saa kunnian kaikesta, mitä on tehnyt Barcelonan eteen.