Barcelona yrittää kääntää Mestarien liigan lohkovaiheensa suuntaa surkean Bayern-kamppailun jatkoksi. Alku Lissabonissa Benficaa vastaan ei kovin lupaavalta vaikuta.

Kotijoukkue siirtyi jo pelin kolmannella minuutilla johtoon, kun Darwin Núñez nousi vasemmasta laidasta rangaistusalueelle ja ohitti helpon näköisesti Eric Garcían ja ujutti pallon etukulmasta sisään.

Benfica tuli muutenkin todella lujaa heti alusta asti ja aiheutti Barcelonalle valtavia ongelmia.

Pikkuhiljaa vieraat pääsivät myös otteluun mukaan ja ottivat odotetusti pallonhallinnan itselleen. Barcelona pyrki usein etenemään vasemman laidan kautta, mutta brasiliaispuolustaja Lucas Veríssimo tuntui ehtivän katkomaan joka paikkaan.

Noin kymmenen minuutin pelin jälkeen Barcelona pääsi kahdella pelaajalla maalivahti Odysseas Vlachodimosia vastaan.

Sadatta otteluaan Barcelonassa pelaava Frenkie de Jong syötti Luuk de Jongille tyhjän maalin, mutta tämä onnistui vielä sutimaan pallon Veríssimon jalkaan. Luuk de Jong jäi vielä blokkaamaan Barcelonan kakkospallon.

Tilanne oli kohtalaisen surkuhupaisa hollantilaiskärjelle, mutta toisaalta myös avustavan lippu nousi. Mahdollisesti maali olisi VAR-tarkistuksen jälkeen hylätty, vaikka de Jong olisi maalin tehnytkin.

Pelitapahtumat alkoivat tasaantumaan, mutta Barcelona piti palloa. Noin 25 minuutin kohdalla juhlaotteluaan pelaava Frenkie de Jong antoi mahtavan syötön Memphis Depaylle vauhtiin.

Hollantilaishyökkääjä ei saanut palloa kuitenkaan sujuvasti matkaansa, joten orastava läpiajo kuivui pitkälti kasaan. Kulmapotkun Depay tilanteesta vielä sai hankituksi.

Puolen tunnin kohdalla de Jongit vaihtoivat osia. Komeasti linjan taakse juossut Luuk pudotti päällään pallon noin pilkun kohdalle, mutta Frenkien laukaus epäonnistui ja painui selvästi ohi.

Gerard Piquén ilta Lissabonissa ei ollut pituudella pilattu. Kuva: Getty Images

Vain hetki tästä italialaistuomari Daniele Orsato antoi armon käydä oikeudesta Barcelonalle. Gerard Piqué otti varoituksen jo ottelun alussa ja rikkoi pelin 31. minuutilla kovaa keskialueella.

Tilanne olisi liki varmuudella ollut keltaisen kortin arvoinen, jos Piquélla ei olisi ollut korttia valmiiksi alla.

Valmentaja Ronald Koeman reagoi tilanteeseen heti, koska tilanne alkoi vaikuttamaan uhkaavalta. Piqué ulos ja Gavi sisään.

Samalla Barcelona luopui kolmen topparin linjastaan ja siirtyi ryhmitykseen 4-3-3.

Tasainen puoliaika, jossa myös Barcelonalla oli mahdollisuuksia maalintekoon. Viimeistely tökki, mutta Benfica myös prässäsi todella aggressiivisesti ja otti useita riistoja jo ylhäällä.

Barcelona ei saanut ainuttakaan laukauksistaan maalia kohden.