Barcelona sai sunnuntaina uuden puheenjohtajan, kun seuraa jo vuosina 2003-2010 ohjannut Joan Laporta valittiin suvereenilla erolla uusvanhaksi nokkamieheksi. Laportalla on kädet täynnä töitä seuran talousahdingon korjaamassa ja muissa operatiivisissa asioissa, mutta jalkapallofaneja kiinnostaa tietysti erityisesti se, millaisia henkilöstömuutoksia Laporta Azulgranan pelaajistoon suunnittelee.

AS:n mukaan Laportan päätehtäviä on saada Lionel Messi suostuteltua jatkosopimukseen. Laporta on koko ajan korostanut, että haluaa Messin jatkavan Barcelonassa tämän kauden jälkeenkin. Messi on viettänyt Barcelonan organisaatiossa jo 20 vuotta, ja juuri Laportan ensimmäisellä puheenjohtajakaudella hän nousi seuran edustusjoukkueeseen.

Kun Messi aikanaan 13-vuotiaana Argentiinasta Kataloniaan muutti, oli Barcelonan hankintalistan ykköstoive, norjalaishyökkääjä Erling Braut Håland vasta puolivuotias imeväinen. Håland on nyt 20-vuotias, mutta hän on tehnyt jo 20 maalia pelaamissaan 14 Mestarien liigan ottelussa. Borussia Dortmundin maalitykki on yhtäkkiä lähes kaikkien Euroopan suurseurojen tutkassa. Niin myös Barcan.

Laportalla on hyvät suhteet Hålandin agenttiin Mino Raiolaan, ja puheenjohtaja pyrkii hyödyntämään näitä norjalaisen hankkiakseen. Mestarien liigasta putoaminen merkitsi Barcelonalle kuitenkin vähintään kymmenen miljoonan euron menetettyjä tuloja, eikä Hålandin hankkiminen ole taloudellisesti(kaan) helppoa. Samalla yhteismaalein 2-5 PSG:lle hävitty ottelupari osoitti karusti, ettei Barcelonalla ole huippuluotettavaa ja -tehokasta kärkimiestä, kun Luis Suárez päästettiin viime kesänä Atlético Madridiin.

Barcelonan velat ovat massiiviset, ja Laporta tekee parhaansa saadakseen seuralle taloudellista likviditeettiä. Talousahdingosta huolimatta puheenjohtajalle on selvää, että pitääkseen tulotason korkeana Barcelonalla on oltava voittava joukkue. Noidankehä on valmis.

Hålandin ohella Barcelona havittelee tosissaan Bayern Münchenin monipuolista puolustajaa David Alabaa. Toisin kuin Håland, Alaba on saatavilla siirtokorvauksetta. Laporta tapasi jo viime viikolla itävaltalaisen agentit Pini Zahavin ja Fali Ramadanin, joita hän pyysi odottamaan, jotta Barcelonakin voisi tehdä tarjouksensa. Ongelmana on, että Alabaa kohtaan on valtavasti kiinnostusta muissakin huippuseuroissa. Häntä havittelevat myös Real Madrid, PSG ja useat Valioliigan eturivin seurat.

Håland ja Alaba ovat Barcelonan toivelistan kärjessä, mutta muitakin suunnitelmia on. Alaban tavoin kolme muutakin AS:n mainitsemaa nimeä ovat kesällä vapaita agentteja, joten aikomus on hankkia enimmäkseen siirtokorvauksettomia pelaajia.

Käytännössä varmana hankintana pidetään jo nuorta topparia Éric Garcíaa. La Masian kasvatti ei ole halunnut solmia Manchester Cityn kanssa jatkosopimusta, ja teki esisopimuksen Barcelonan kanssa AS:n mukaan jo lokakuussa. Vielä Garcían uran jatkumista Barcelonassa ei ole virallistettu, mutta se lienee jo selvää.

Hålandin lisäksi tarkoitus on hankkia toinenkin hyökkääjä. Pitkään on uskottu hänen olevan Lyonin hollantilaispelaaja Memphis Depay, jonka kanssa Barca laati myös esisopimuksen AS:n tietojen mukaan jo lokakuussa. Joan Laporta saattaa kuitenkin vielä vetäytyä Depayn kiinnityksestä, ja valitakin Manchester Cityn Sergio Agüeron. Agüero on Lionel Messin hyvä ystävä, ja jos Messin jatko vaatii Agüeron värväystä, on valinta selvä.

[readmore from=Barcelona]

Hankintalistan viisi pelaajaa ovat siis Erling Braut Håland, David Alaba, Éric García ja joko Memphis Depay tai Sergio Agüero. Catalunya Radio täydentää listaa kuitenkin vielä yhdellä nimellä, sillä Barcelona haluaa ensi kaudeksi myös keskikenttäpelaajan. Spekulaatioissa on liikkunut ahkerimmin Liverpoolin Georginio Wijnaldum, valmentaja Ronald Koemanin maanmies ja toivepelaaja.

Jotta kallispalkkaisia pelaajia voidaan värvätä, on Barcelonan pakko myös joistain pelaajista luopua. Philippe Coutinhon myyntiä pidetään väistämättömänä, mutta liipasimella saattaa olla myös Antoine Griezmann.