Barcelona palasi odotetusti voittojen tielle Mestarien liigan lohkovaiheen avauskierroksen ottelussa.

Katalonian jättiläinen isännöi ennakkoon ajatellen G-lohkon heikointa, unkarilaista Ferencvárosia. Vierasjoukkue säikytteli Barcelonaa ottelun alussa, mutta lopulta Barca paineli 5-1-voittoon. Pelissä nähtiin historiallisia maaleja, maalipuiden kolistelua, rangaistuspotkuja ja ulosajo.

Ottelun alku oli hyvin tahmeaa Barcelonalta. Hyökkäykset eivät johtaneet oikein mihinkään, ja parhaat paikat loi Ferencváros. 11. minuutilla Tokmac Nguen karkasi Barca-puolustukselta ja viimeisteli komeasti yläriman alle. Tilanne kuitenkin vihellettiin paitsioksi, ja kotijoukkue pelastui.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Ferencváros loi toisen hyvän tilanteen. Isael laukoi – ylärimaan.

Mitä pidemmälle jakso eteni, sitä vahvempaa otetta Barcelona otti ottelusta. 27. minuutilla nähtiin ratkaisu. Adnan Kovacevic rikkoi Lionel Messiä rangaistusalueella ja Messi itse laukoi pilkun maaliin. Messi on nyt tehnyt maaleja Mestarien liigassa 16 peräkkäisellä kaudella. Lisäksi Messi on osunut Mestarien liigassa peräti 36:tta eri vastustajaa vastaan. Kukaan muu pelaaja kilpailun historiassa ei ole pystynyt samaan.

Artikkeli jatkuu twiittien jälkeen.

OptaJose

@OptaJose
16 - Barcelona’s Lionel Messi is the first player in Champions League history to score in 16 consecutive seasons; no player in the competition’s history has scored in more seasons overall than the Argentinian (16 – level with Ryan Giggs). Sweet.

Pedro Martin

@pedritonumeros
Jugadores que han marcado a más rivales en Liga de Campeones:
36 Messi
33 Cristiano y Raúl
29 Ibrahímovic y Benzema

Barca oli iskeä toistamiseen 36. minuutilla. Ensimmäistä kertaa avaukseen nostettu Trincão syötti oikeasta laidasta boksiin Ansu Fatille, jonka laukauksen Denes Dibusz onnistui torjumaan jalallaan.

Viitisen minuuttia myöhemmin Fati onnistui. Frenkie de Jongin upea nosto puhkoi Ferencvárosin puolustuslinjan, ja Fati viimeisteli ulkosyrjällä 2-0:aan. Fatista tuli historian ensimmäinen alle 18-vuotias pelaaja, joka on viimeistellyt vähintään kaksi maalia Mestarien liigassa.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

OptaJose

@OptaJose
17y 355d - Ansu Fati is the first player ever to score more than one @ChampionsLeague goal before turning 18. Precocious

@FCBarcelona_es
#BarcaFerencvaros
#ChampionsLeague
#UCL

Toisen puoliskon alkajaisiksi tuli lisää. Messi syötti boksin sisällä Fatille, joka jatkoi jalkansa takaa Philippe Coutinholle. Brasilialainen tälläsi suoraan syötöstä etukulmaan.

Ihan pelkkää ruusuilla tanssimista ei ottelun loppu Barcelonalle ollut. Gerard Piqué kun repi 68. minuutilla Nguenin nurin läpiajossa. Tuloksena suora punainen ja rankkari, jonka Igor Kharatin naulasi maaliin.

Lopullisesti vierailta valot sammutti vaihtopelaaja Pedri, joka viimeisteli 4-1-lukemat toisen vaihtopelaajan, Ousmane Dembélén syötöstä 82. minuutilla. Maali oli kesähankinta Pedrin ensimmäinen Barcelonan paidassa.

Dembélé itse iski vielä 5-1-päätöslukemat taululle Messin syötöstä 89. minuutilla.

G-lohkon toisessa ottelussa Juventus haki aiemmin illalla 2-0-vierasvoiton Kiovan Dynamosta. Álvaro Morata viimeisteli Juven molemmat maalit.

Mestarien liiga 20.10.

Kiovan Dynamo-Juventus 0-2 (0-0)
0-1 Álvaro Morata (46′)
0-2 Álvaro Morata (84′)

Zenit-Club Brugge 1-2 (0-0)
0-1 Emmanuel Dennis (63′)
1-1 Ethan Horvath om. (74′)
1-2 Charles de Ketelaere (90+3′)

Barcelona-Ferencváros 5-1 (2-0)
1-0 Lionel Messi rp. (27′)
2-0 Ansu Fati (42′)
3-0 Philippe Coutinho (52′)
Ulosajo, Gerard Piqué, Barcelona (68′)
3-1 Igor Kharatin rp. (70′)
4-1 Pedri (82′)
5-1 Ousmane Dembélé (89′)

Chelsea-Sevilla 0-0

Lazio-Borussia Dortmund 3-1 (2-0)
1-0 Ciro Immobile (6′)
2-0 Marwin Hitz om. (23′)
2-1 Erling Håland (71′)
3-1 Jean Akpa Akpro (76′)

PSG-Manchester United 1-2 (0-1)
0-1 Bruno Fernandes rp. (23′)
1-1 Anthony Martial om. (55′)
1-2 Marcus Rashford (87′)

RB Leipzig-Basaksehir 2-0 (2-0)
1-0 Angeliño (16′)
2-0 Angeliño (20′)

Rennes-Krasnodar 1-1 (0-0)
1-0 Sehrou Guirassy rp. (56′)
1-1 Cristian Ramírez (59′)