Barcelona 2, Bayern München 8. Kahdeksan! Yhdessä ottelussa. Barcelonan maalivahti Marc-André ter Stegen sai siis kaivaa pallon maalistaan keskimäärin noin 12 minuutin välein, kun Barcelona nolattiin totaalisesti Mestarien liigan puolivälierissä perjantaina.

Illan poikkeuksellisuutta kuvastaa parhaiten se, että Barcelonaa vastaan oltiin tehty yhdessä ottelussa kahdeksan maalia viimeksi 74 vuotta sitten, vuonna 1946 – kaikki kilpailut huomioituna. Tuolloin asialla oli Sevilla Copa del Reyn ottelussa. Asiaa voi panna perspektiiviin siten, että samana vuonna Suomessa päättyi Carl Gustaf Emil Mannerheimin presidenttikausi.

Selkäsauna merkitsi samalla sitä, että Barcelona jää ensimmäisen kerran 12 vuoteen ilman minkäänlaista pokaalia. Ei siis ole minkäänlainen vääryys kuvailla tapahtunutta sanalla ”katastrofi”. Katalaanilehti Sport kuvailee ottelua ”Barcelonan historian mustimmaksi lehdeksi”.

MM-välierän uudelleenfilmaus

Kun kaksi maailman eliittiin kuuluvaa jalkapallojoukkuetta kohtaa ja toinen voittaa ottelun kuuden maalin erolla, on kyseessä täysin poikkeuksellinen tapahtuma. Niin harvinainen, että vertailuja perjantain modernista klassikosta on haettu lähinnä vuoden 2014 MM-välierään, jossa Saksa rökitti Brasilian 7-1. Näissä kahdessa murskavoitossa kentällä nähtiin kolme samaa pelaajaa: perjantain pelin parhaana palkittu Barcan pahin painajainen Thomas Müller, Jerome Boateng ja maalivahti Manuel Neuer.

Huippu-urheilu on täynnä mystisiä, maagisia ja selittämättömiä asioita, joihin penkkiurheilija uskoo mielellään. ”Tähdet olivat oikeassa asennossa”, ”onnetar hymyili” ja ”ei ollut Barcelonan ilta” ovat selityksiä, joita paremman puutteessa tarjotaan. Onnen osuus on urheilussa lopulta kuitenkin häviävän pieni, vaan taustalta löytyy aina myös selityksiä. Yritetäänpä pureskella niitä nyt auki.

Seuraavana ateriana päitä vadilla

Todennäköisyys sille, että Quique Setién on Barcelonan valmentaja vielä koko ensi viikon, alkaa olla häviävän pieni. Setién oli Barcelonalta tammikuussa yllättävä veto, jonka selusta ei ole koskaan tuntunut täysin turvatulta. Putoaminen Copa del Reyssä ja La Ligan mestaruuden lipsahtaminen käsistä eivät osakkeita nostaneet, mutta Bayern taisi takoa kahdeksan ratkaisevaa naulaa Setiénin arkkuun. Setiénin tärisevä leuka ja epätoivoinen ilme Bayernin maalijuhlien kiihtyessä herätti kyynisessäkin TV-katsojassa säälin tunteen.

Toisten mielestä Setién on kuitenkin syyntakeeton, ja syyttävät sormet osoittavat puheenjohtaja Josep María Bartomeuhin. Omanarvontuntoinen Bartomeu on hinkunut haluavansa jättää taakseen hienon perinnön, kun mies ensi vuonna vaihtuu toiseen. Tällä hetkellä perintö on kuitenkin luokkaa haiseva tunkio, tylsä kuokka ja rikkinäinen taskunauris.

Viimeistään nyt pitkämielisimpienkin kannattajien kärsivällisyys Bartomeuta kohtaan on loppunut. Seura on elänyt vuosikausia rajusti yli varojensa, valmentajavalinnat ovat olleet omituista poukkoilua ja skandaalit ovat seuranneet toistaan. Kohuja on monta eri suuruusluokkaa, mutta mainittakoon pahimpina vaikkapa epäilyt seuran miljoonalla eurolla järjestämästä pelaajien mustamaalauskampanjasta sekä huonosti hoidetusta tammikuun valmentajavaihdoksesta valkoisine valheineen.

Barcelonalle tekisi enemmän kuin hyvää myös nopea puheenjohtajavaihdos ja täysin puhtaalta pöydältä aloittaminen. Bartomeun ylpeys ei kuitenkaan näytä antavan periksi ja niinpä hän häärinee seuran johdossa myös ensi kauden alkaessa – alati kiihtyvästä vastustuksesta ja erovaatimuksista huolimatta.

Tämä taas ei lupaa ensi kaudelle hyvää. Tuoreimpien huhujen mukaan puheenjohtajavaalia aikaistettaisiin ensi kesältä alkuvuoteen.

Virkamiesfutista vai täydet mahat?

Sen paremmin Setién kuin Bartomeukaan eivät kuitenkaan perjantaina kentällä häärineet. Siellä häärivät muun muassa surkean ottelun pelannut Gerard Piqué sekä muut ”iki-Barcat” Sergi Roberto, Sergio Busquets ja Luis Suárez.

Barcelonan avauskokoonpanosta peräti seitsemän pelaajaa pelasi joukkueessa jo vähintään kuudennen kautensa. Mitään syytä ei tietysti ole ainuttakaan joukkuetta vuodesta toiseen kokonaan uudestaan kasata, mutta jonkinlaisia vakavia leipääntymisen ja kyllästymisen merkkejä on nähtävissä ollut.

Käyvätkö pelaajat vain ”töissä” ilman todellista intohimoa? Kun kuusi avauskokoonpanon kymmenestä pelaajasta on yli 30-vuotiaita, nouseeko jalka enää riittävästi? Pelaavatko Barcelonan tähdet enää täydellä sydämellään? Viekö tennis ja bisnesmaailma Piquén keskittymisestä parhaan terän?

Bayerniakin oli ehditty ikääntymisestä moittia, kun joukkue rakennettiin vuodesta toiseen Arjen Robbenin ja Franck Ribéryn varaan. Ei moitita enää, sillä nuorennusleikkaus on onnistunut loistavasti. Serge Gnabry, Joshua Kimmich, Leon Goretzka, Corentin Tolisso ja Kingsley Coman ovat olleet erinomaisia uuden aallon pelaajia, ja perjantaina yhden loistavan kauden loistavista peleistään pelannut 19-vuotias Alphonso Davies alleviivaa sitä, kuinka hyvin scouttaus toimii.

Barcelonassa on kenties maailman tunnetuin ja arvostetuin jalkapalloakatemia La Masia, jonka yksi helmistä on vaikkapa muuan Lionel Messi. Seuran edustusjoukkue ei silti La Masiasta juuri hyödy, sillä tilaisuuksia ei nuorille kasvateille anneta. Vuodesta toiseen lupaavimmat Barcelonan kasvatit lähtevät peliajan perässä muualle, kun miljoonilla ostetaan nimimiehiä, joiden anti on ratkaisuhetkillä vähintäänkin kyseenalaista.

Oma lukunsa on, kuinka Barcelona törsäsi Neymarista saamansa ME-rahat 222 miljoonaa euroa käytännössä Ousmane Dembélén ja Philippe Coutinhon hankintoihin. Dembéléä on moitittu huonosta asenteesta ja epäurheilijamaisista elämäntavoista, ja mies onkin viettänyt miltei enemmän aikaa sairastuvalla kuin terveenä. Ei olisi ihme, jos ranskalainen myytäisiin tänä kesänä alehintaan. Coutinho taas pelasi eilenkin tehden kaksi maalia ja alustaen yhden – Barcelonaa vastaan, Bayernin lainapelaajana. Antoine Griezmannin alisuorittamiselle pitäisi keksiä kokonaan uusi termi.

Maalivahti Marc-André ter Stegenille ilta Lissabonissa oli varmasti uran kamalin nöyryytys. Mönchengladbachin kasvatti ei onnistunut, mutta eipä omilta tukeakaan tullut. Suuret tähdet saavat kentällä liikaa erivapauksia, eikä Bayernia vastaan voi pärjätä, jos joukkueessa löntystelee vapaamatkustajia. Ter Stegenin illan karmeutta lisää se, että vastakkaisessa päädyssä pelasi Manuel Neuer, jonka Ter Stegen on haastanut kilpailuun Saksan maajoukkueen ykkösvahdin paikasta. Tänään Ter Stegen-fanit ovat hiljaa.

Messi on voittanut paljon, mutta katkerista tappioistakin on tullut tapa

Ter Stegen nähnee painajaisia eilisestä vielä pitkään, mutta eipä ole tuskansa kanssa yksin. Otetaan vaikkapa Lionel Messi. Messi on monien mielestä maailman kaikkien aikojen jalkapalloilija. Näkemys on hyvin perusteltu ja ymmärrettävä. Silti Messillä on ainutlaatuiseksi jalkapalloilijaksi myös valtavasti kokemusta katkerista tappioista.

Viime vuosikymmenen Copa Américat toivat Messin Argentiinalle kaksi katkeraa finaalitappiota Chileä vastaan (2015 ja 2016) sekä putoamisen välierissä Brasilialle 2019. MM-kisat päättyivät tappioihin pudotuspeleissä Saksalle ja Ranskalle, sekä kitkerimmillään loppuottelussa Saksalle vuonna 2014.

Karmeimpia pettymyksiään Messi on kuitenkin kokenut Mestarien liigassa, jonka hän onnekseen on voittanut jo neljästi vuosina 2006, 2009, 2011 ja 2015. Vaan voittaako enää koskaan?

Ensimmäinen raskas selkäsauna tuli jo vuonna 2013, kun Bayern rökitti Barcelonaa yhteismaalein 7-0. Tuolloin moiseen maalimäärään tarvittiin kuitenkin kaksi 90-minuuttista eilisen yhden sijaan. Vielä pahempaa on ollut luvassa vähän myöhemmin.

Football Tweet ⚽

@Football__Tweet
🗣️ Reporter: "Does it hurt to see Messi like that?"

🗣️ Leon Goretzka: "No, it doesn't hurt. I actually enjoyed it."

Viimeisen kolmen kauden aikana Barcelonan henkinen kantti Mestarien liigan pudotuspeleissä on ollut paperia. Keväällä 2018 Barcelona johti puolivälieräparia AS Romaa vastaan 4-1, mutta putosi jatkosta vierasmaalisäännöllä yhteismaalein 4-4. Viime vuonna Liverpool toisti tempun ja käänsi 0-3 -tappioaseman 4-3 -voitokseen. Ja nyt Bayern järjesti Barcelonalle kaikkien aikojen nöyryytyksen.

Lionel Messi on 33 pokaalillaan Barcelonan kaikkien aikojen menestyksekkäin pelaaja. Romahdukset viime kausien tärkeimmissä otteluissa saavat kuitenkin epäilemään, löytyykö Barcelonan johtavilta pelaajilta riittävästi voitontahtoa ja henkistä lujuutta? Messin kohdalla kyse lienee kuitenkin enemmän joukkueen riippuvuudesta supertähdestään, niin sanotusta ”Messi-dependenciasta”.

Tulokset tuppaavat romahtamaan, kun Messi on sivussa, ja vaikka ei olisikaan, yhdeltä mieheltä odotetaan vaikeina hetkinä mahdottomia. Bayernilla riitti tulivoimaa koko joukkueen laajuudelta, mutta Messi on liian helppo pimentää, kun keltään muulta ei odoteta mitään. Barcelona on pahimmillaan kuin yhden huskyn vetämä koiravaljakko. Kuten saksalaislegenda Lothar Matthäus totesi Bildille jo ennen ottelua, ”Barcelona ei pelota enää”.

– Barca ei ole nykyään sama kuin ennen. Tietysti heillä on Messi. Hän on pelaaja, joka pystyy aina nerokkaisiin suorituksiin. Hän ei kuitenkaan yksin riitä Bayernia vastaan. Barcelona ei pelota minua, Matthäus totesi ja nimesi Robert Lewandowskin Messin seuraajaksi maailman parhaana pelaajana.

Pelaako Bayern tahrattoman Mestarien liiga -kauden?

Samaan hengenvetoon pitää silti muistaa, että syy katastrofissa ei ollut yksin Barcelonan surkeudessa. Myös vastustajalle pitää antaa kunniaa, kun se onnistuu kaikessa täydellisesti. Barcelona-voitto oli Bayernille jo 20. perättäinen. 25 viime ottelustaan se on voittanut 24 ja pelannut kerran tasan. Tuokin tasapeli sattui jo yli puoli vuotta sitten.

Bayern München on ainoa joukkue tämän kauden Mestarien liigassa, joka on voittanut jokaikisen ottelunsa. Se on myös samalla turnauksen suurin voittajasuosikki. Hansi Flick on piiskannut joukkueen uskomattomaan vireeseen. Kauden tähdistökentällisessä tullaan näkemään monta Bayernin pelaajaa, mutta ykköstähti Robert Lewandowskipokkaisi luultavasti tänä vuonna Ballon d’Orin, ellei gaalaa olisi päätetty koronapandemian vuoksi perua.

Sattumaa ei ole sekään, että kolmesta toistaiseksi välieräpaikkansa Mestarien liigassa lunastaneesta joukkueesta jokaisen sarjakausi on päättynyt joko maalis- tai kesäkuussa. Bayern voitti vielä 4. heinäkuuta Bayer Leverkusenin Saksan Cupin loppuottelussa, vietti sitten lyhyen loman ja pelasi ennen perjantaita viiden ja puolen viikon aikana kaksi harjoitusottelua pelituntumaa ylläpitääkseen.

Barcelona puolestaan pelasi kesä-heinäkuun aikana puuttuvat 11 La Liga -kierrosta kahden pelin viikkotahtia. Kauden päätöskierros pelattiin toki jo 19.7., mutta espanjalaisten ja italialaisten seurojen vaikeuksista voisi päätellä, että liian rankka loppukauden ohjelma näkyy. Kussakin puolivälieräparissa on vastakkain hyvin levännyt ja otteluruuhkassa uupunut joukkue.

[readmore from=Barcelona]

Ikääntynyt ja puisevasti suorittava pelaajisto, kehno kemia seurajohdon, valmennusryhmän ja joukkueen välillä, liiallinen riippuvuus Messistä ja kehno henkinen kantti. Siinä ainakin joitain mahdollisia selityksiä Barcelonan perjantaiseen, lähes järjenvastaiseen romahdukseen.

Varmaa on ainakin se, että nyt tarvitaan kunnon peruskorjausta. Ei kannata ihmetellä, jos iso luuta alkaa huiskia Kataloniassa oikein kunnolla. Lissabonissa syntyneet arvet istuvat Barcelonan nahassa syvällä, eikä niitä voida enää laastarilla paikata. Mestarien liigan pudotuspeleissä romahtamisesta ei saa muodostua uusi osa Barcelonan DNA:ta. Ensi vuonna hartioilla on taas entistäkin raskaampi painolasti.