Celta ja Barcelona päätyivät lauantai-iltana 2-2 -tasapeliin Balaídosilla.

Barcelona nousi tasapelipisteen myötä La Ligan kärkeen, mutta Real Madrid on pisteen päässä ja kohtaa sarjajumbo Espanyolin vieraskentällä.

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Barcelona menettää viime vuosina pisteitä Balaídosilla. Barcelona on nimittäin voittanut edellisen kerran sarjaottelun Balaídosilla Celtan vieraana vuonna 2015, jolloin Jérémy Mathieu vastasi voittomaalista.

Barcelonan päävalmentaja Quique Setién pisti Ansu Fatin avauskokoonpanoon. Antoine Griezmann aloitti ottelun jälleen penkiltä.

Luis Suárez puski kamppailun avausmaalin 20. minuutilla. Leo Messi lähetti boksin edestä vapaapotkun kohti maalin vieressä odottanutta Suárezia, ja uruguaylaisella oli helppo työ laittaa peliväline vigolaisten verkkoon.

Fjodor Smolov siirsi Celtan tasoihin toisen jakson alussa maalin edestä. Kyseessä oli tammikuussa Celtaan saapuneen venäläiskärjen toinen maali La Ligassa.

Loistavan ottelun pelannut Suárez iski jo illan toisen täysosumansa noin 25 minuuttia ennen päätösvihellystä. Celta ei saanut palloa purettua boksistaan, ja se siirtyi pallonmenetyksen kautta pikaisesti Suárezille, joka siirsi ensimmäisellä kosketuksella Barcelonan maalin etumatkalle.

Barcelona sai saavin jääkylmää vettä niskaansa muutama minuutti ennen päätösvihellystä. Iago Aspas laukoi vapaapotkun komeasti ohi ter Stegenin ja putoamista vastaan taisteleva Celta nousi tasoihin. Vielä lisäajan lopussa Celtalle tarjottiin suorastaan loistavaa paikkaa täyteen pistepottiin, mutta Nolito ei saanut palloa tyhjään maaliin noin metrin etäisyydeltä.