Barcelona-ikoni Andrés Iniesta sanoo Guardian-lehden haastattelussa suoraan, ettei seurassa luultavasti enää koskaan nähdä samanlaista ”kultaista sukupolvea” kuin 2000-luvulla.

Barcelona voitti kaiken mahdollisen joukkueella, josta ovat enää jäljellä Lionel Messi, Gerard Piqué ja Sergio Busquets. Avainpelaajista huomattavan moni oli oman akatemian kasvatteja.

– Sitä sukupolvea ei koskaan tule uudestaan, mutta mikä sitä seuraa – sen ei välttämättä tarvitse olla huonompaa seuran menestyksen kannalta, korostaa Iniesta.

– Olin nähnyt Puyin (Carles Puyol) lähtevän, olin nähnyt Víctorin (Valdés) lähtevän ja sitten Xavi oli lähtenyt. Sitä vain keskittyy omaan päivittäiseen tekemiseen. Ympärillä on silti loistava joukkue, huippupelaajia.

Vuonna 2018 japanilaiseen Vissel Kobeen siirtynyt Iniesta muistuttaa, että Barcelonan historiassa on koettu monenlaisia aikakausia. Nuoret pelaajat ovat usein saaneet näyttömahdollisuuden edustusjoukkueessa, kun tulokset olivat heikkoja.

Iniestan aikana edustusjoukkueessa pelasi parhaimmillaan yli kymmenen nuorten joukkueesta noussutta pelaajaa.

– Minä ajattelen aina, että jos nuorten systeemin pelaaja on tarpeeksi hyvä pelaamaan edustusjoukkueessa, hän yltää edustusjoukkueeseen, toteaa Iniesta.

– Elimme monta vuotta tässä seurassa ja kasvoimme täällä siitä lähtien, kun olimme hyvin nuoria. Pääsimme edustusjoukkueeseen, pysyimme siellä 10, 12, 15 vuotta ja meistä tuli kapteeneita. Se teki meistä ihmisiä, joita nyt olemme. On vaikeata, että niin tapahtuu. Se on erittäin vaikeata. Puhumme Barcelonasta – seurasta, jossa on parhaat pelaajat.