FC Barcelona suunnittelee parhaillaan jo ensi kesän siirtomarkkinoiden suunnitelmiaan. Katalonialaislehti Sportin mukaan seuran kannalta suurin kysymys tulee olemaan se, kenet supertähden se hankkii hyökkäykseensä.

Vaihtoehdot on karsittu kahteen: Paris Saint-Germainin Neymar ja Internazionalen Lautaro Martinez. Kummankin hintalaput ovat yli 100 miljoonan euron suuruisia, joten joukkue pystyy hankkimaan vain toisen heistä.

Neymarin kohdalla joukkue varmasti tietää, mitä saisi. 28-vuotias brasilialaistähti on pelannut Camp Noulla ennenkin ja hän on osoittanut jo pitkään, että kunnossa pysyessään hän kuuluu lajin parhaimmistoon.

22-vuotias Lautaro olisi puolestaan satsaus pitkälle tulevaisuuteen. Inter-hyökkääjä on tehnyt tällä kaudella 22 Serie A -ottelussa 11 maalia ja antanut kolme maaliin johtanutta syöttöä.