Barcelona tiedotti viime viikolla lainanneensa Jeison Murillon Valenciasta loppukaudeksi.

Lainasopimuksessa on mukana noin 25 miljoonan euron arvoinen osto-optio, jonka Barcelona voi käyttää kesällä.

Brasilialainen Rodrigo Caio kertoi Globoesporten haastattelussa käyneensä jo Barcelonan lääkärintarkastuksessa, mutta Barcelona päätti sittenkin lainata Caion sijaan Murillon. Caio oli saanut edustamaltaan São Paulolta luvan siirtyä Barcelonaan.

– Kävin Barcelonan lääkärintarkastuksessa ja se oli onnistunut. Barcelonalla oli kaksi vaihtoehtoa. Joko minä tai Murillo. He päätyivät Murilloon. Olin jo päässyt läpi lääkärintarkastuksista, mutta siinä vaiheessa he olivat jo päättäneet lainata minun sijasta Murillon, Caio paljasti.

Caio on kuitenkin onnellinen siitä, että Barcelona osoitti mielenkiintonsa pelaajaa kohtaan.

– Ainoastaan sen tietäminen tekee jo minut onnelliseksi. Se on merkki siitä, että minua seurataan ja minun potentiaalini tiedetään.