Walesilainen Gareth Bale on kokenut Transfermarktin mukaan peräti 23 eri loukkaantumista sen jälkeen kun hän siirtyi Real Madridiin vuonna 2013. Sormivamma oli repertuaarista kuitenkin puuttunut.

Torstaina Balen nähtiin treenaavan side oikean kätensä ympärillä. Balen oikean käden pikkusormi on venähtänyt.

Real Madridista vahvistettiin COPE:lle, että Bale kykenee harjoittelemaan sormivammansa takia ongelmitta. Näin walesilaisen pitäisi alustavasti olla pelikunnossa sunnuntain kotipelissä Celta Vigoa vastaan.

[readmore from=Bale-Gareth]

AS kuitenkin muistuttaa, että Real Madridin valmentaja Zinedine Zidane on osoittanut usein, ettei hän pidä riskinotosta loukkaantuneiden tai loukkaantumisesta toipuvien pelaajien kanssa. Bale on pelannut viimeisten vajaan kuuden viikon aikana vain kahdessa ottelussa, cup-pelissä Unionistasia vastaan sekä viime viikonlopun Osasuna-ottelussa, jossa hän pelasi 71 minuuttia.

Kaikkiaan Bale on summannut tällä kaudella 1 061 peliminuuttia. Hän on Real Madridin sisäisessä peliaikatilastossa sijalla 14. Uusi, tuore loukkaantuminen ei luultavasti miehen asemaa joukkueessa vahvista, olkoonkin, että sormituen kanssa on mahdollista pelata. Karim Benzema on pelannut jo yli vuoden sormituen kanssa sen jälkeen, kun hänen pikkusormensa murtui.