Madridilaislehti Marca kirjoittaa toisen pääsiäispäivän kunniaksi Gareth Balen asioista. Artikkeli on Real Madridin ja Balen kannalta melko synkkää luettavaa.

Marcan mukaan faktoja on kaksi. Fakta numero yksi: Real Madrid haluaa Balesta eroon ennen ensi kauden alkua. Fakta numero kaksi: yksikään seura ei ole tehnyt Balesta tarjousta.

Bale siirtyi Realiin Tottenhamista kesällä 2013. Siirto oli tuolloin maailmanennätys, 101 miljoonaa euroa. Bale oli paperilla Real-pomo Florentino Pérezin ehkä toiseksi isoin hankinta. Hänestä piti tulla Cristiano Ronaldon manttelinperijä.

Vuodet ovat vierineet. Ajoittain Bale on väläytellyt ja tehot (229 ottelussa 102+64=166) ovat sinänsä ihan hyvät. Ongelmiakin kuitenkin on ollut. Bale ei ole missään vaiheessa noussut kovin tasaiseksi hyökkäyspään johtajaksi, hän on kärsinyt jatkuvasti loukkaantumisista, on puhuttu sopeutumisongelmista ja palkkakin on peliesityksiin nähden melko hurja.

Tällä kaudella tehotkin ovat jääneet melko pieniksi. Bale on tehnyt 40 ottelussa vain 14 maalia ja syöttänyt kuusi. Valmentajien luottokaan Baleen ei ole ollut mitenkään horjumaton. Täysiä 90-minuuttisia walesilainen on pelannut tällä kaudella vain kourallisen.

[readmore from=Real-Madrid]

Marcan tietojen mukaan Bale ei kuulu päävalmentaja Zinédine Zidanen ensi kauden suunnitelmiin, mutta ongelma on tosiaan se, ettei kukaan tunnu haluavan Balea. Yksi merkittävä este Balen pois heivaamisessa on miehen palkka: 17 miljoonaa euroa nettona per vuosi. Se on Real Madridin kovin palkka, eikä välttämättä yksikään seura ole halukas maksamaan Balelle tuollaisia rahoja.

Marca väläyttää, että loppujen lopuksi Real saattaa päätyä tekemään Balen kanssa jamesrodríguezit: lainaamaan miehen useammaksi kaudeksi muualle jonkinlaista korvausta vastaan. Tällöin Real saisi pelastettua edes osan Baleen investoimistaan rahoista.