Real Madrid tulee mitä todennäköisimmin törsäämään kesällä ison summan rahaa. Kausi 2018-2019 on ollut Realin mittapuulla katastrofi, eikä saman haluta ensi kaudella toistuvan. Galacticoja huhutaan tulevan Realiin ovista ja ikkunoista.

Määrän sijaan Florentino Pérez halunnee tuoda Santiago Bernabéulle ennen kaikkea laatua. Valkopaitoihin on huhuttu kovia nimiä muun muassa Eden Hazardista, Paul Pogbasta ja Kylian Mbappésta alkaen. Jokaisesta heistä pitäisi maksaa muhkea siirtokorvaus, mutta lisäksi kunkin palkkapyyntö lienee varsin korkea. AS uskoo, että Realin ensi kauden palkkakuningas saattaisi jopa löytyä kyseisestä kolmikosta.

Jotta moiseen suureen kuluun pystytään, on toisen galacticon lähdettävä seurasta. Lähtöhuhuissa liikkuu sitkeästi Gareth Bale, jolle valmentajan vaihtuminen Santiago Solarista Zinedine Zidaneen ei varsinaisesti tiennyt hyvää. Walesilainen oli lähtökuopissa jo viime keväänä Mestarien liigan loppuottelun jälkeen, mutta jäi pääkaupunkiin sittenkin, kun Zidane nostikin kytkintä.

Kesällä 30 vuotta täyttävällä Balella on sopimusta Madridissa vuoteen 2022, joten miehestä saataneen kelpo siirtokorvaus. Kenties vieläkin merkittävämpää on silti se, että Balen palkka vapautuisi uusien tähtien sopimuksiin. AS:n mukaan Bale tienaa Realissa 14 miljoonan euron vuosipalkkaa – joukkueensa muhkeinta tilipussia.

[readmore from=Bale-Gareth]

Balen palkkakuninkuus on Madridissa jopa selkeä, sillä Sergio Ramosin kerrotaan ansaitsevan noin 11 miljoonaa euroa vuodessa. Luka Modricin ja Karim Benzeman palkka asettuu 10 miljoonan tienoille. Balen 14 miljoonan euron tilinauha voisi olla tasoa, jota Hazardin, Mbappén tai Pogban palkkaaminen edellyttäisikin.

Balea on viety siirtohuhuissa toistaiseksi ainakin Tottenhamiin, Manchester Unitediin ja Bayern Müncheniin. Miehen markkina-arvo on pudonnut Transfermarktin arvioissa viimeisen vuoden sisällä 90 miljoonasta eurosta 70 miljoonaan.