Atlético Madrid voitti Valencian La Ligassa 1-0-lukemin lauantai-iltana.

Diego Simeonen miehistö hallitsi ottelutapahtumia tasaisen alun jälkeen, mutta kaipasi onnea matkaansa täyden pistepotin nappaamiseksi.

Atlético Madrid on nyt peräti 25 sarjaottelun tappiottomassa putkessa sekä La Ligan jaetulla piikkipaikalla yhden ottelun enemmän pelanneen Real Sociedadin kanssa.

Atlético de Madrid

@atletienglish
YESSSSS ATLEEEETIIIII ❗❕🔥

🔴⚪ #AúpaAtleti | ⚽ #ValenciaAtleti

Kumpikin joukkue onnistui laittamaan maalivahdit testiin ensimmäisen 20-minuuttisen aikana.

Thomas Lemarin yllättävä kaukolaukaus pakotti Jaume Domenech erinomaiseen torjuntaan oikeasta alakulmasta, jonka jälkeen Jan Oblak koppasi Uros Racicin laukauksen erinomaisilla reflekseillä.

Lemar oli avausjaksolla Atléticon paras pelaaja ja loi jatkuvasti huolenaiheita valkopaitojen puolustukselle. Avausmaalia ei kuitenkaan ensimmäisellä puoliajalla nähty Atléticon neljästä maalia kohti osuneesta laukauksesta huolimatta.

Vajaan tunnin kohdalla Atlético kävi jälleen lähellä maalintekoa, kun Domenech torjui Marcos Llorenten laukauksen vaarallisesti maalin eteen. Lemar pääsi tälläämään suoraan vastapalloon, mutta kohdisti laukauksensa päin eteen juossutta Daniel Wassia.

Kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä, maalihanat aukesivat viimein.

Vasemmalta laidalta boksiin murtautunut Yannick Carrasco keskitti pallon ruuhkaiseen boksiin. Eliaquim Mangala teki hyvää työtä estäessään Vitoloa ohjaamasta sitä sisään, mutta Valencian harmiksi takatolpalle juossut Toni Lato potkaisi sen epäonnekkaasti omaan maaliin.

Onnekas omari jäi ottelun ainoaksi osumaksi ja Atlético voitti pelin Mestallalla lukemin 1-0. Atlético nousee voitollaan La Ligan jaetulle ykkössijalle.