Athletic kukisti lauantai-iltana Atléticon San Mamésilla maalein 2-0 ja nosti itsensä entistä lähemmäs europaikkoja.

Atléticolle lauantainen tappio tiesi sitä, että teoreettinen mestaruustaistelu on käytännössä ohi. Barcelona pysyy seitsemän pisteen päässä ja Ernesto Valverden miehistö voi kasvattaa piste-eron kymmeneen pisteeseen sunnuntai-iltana Betisin vieraana.

Ottelu oli pelillisesti tasainen alusta loppuun saakka. Avausjaksolla Athleticilla oli paremmat maalipaikat, mutta Jan Oblak piti tuttuun tapaan Atléticoa pystyssä. Álvaro Morata, Diego Costa ja Antoine Griezmann olivat ensimmäistä kertaa yhdessä avauskokoonpanossa, mutta kärkikolmikon lopputulos jäi laihaksi.

Kamppailun voittomaali nähtiin 20 minuuttia ennen päätösvihellystä. Iker Muniain riisti Josema Giméneziltä pallon. Nopea vastahyökkäys päättyi Iñaki Williamsin maaliin. Kahdeksannen maalinsa sarjassa tehnyt Williams pääsi siirtämään vapaasti takakulmalta Athleticin voittoon.

Kenan Kodro viimeisteli loppulukemat kymmenisen minuuttia myöhemmin ensimmäisellä kosketuksellaan. Kodron laukaus kimposi Giménezin jaloista ohi Oblakin.

Real Madrid voitti Celtan aiemmin lauantaina ja nousi siten kahden pisteen päähän Atléticosta.