Athletic Bilbao eteni myöhään torstai-iltana Copa del Reyn loppuotteluun. Joukkue hävisi ratkaisevan osaottelun Granadalle dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-1-lukemin. Tämä tulos kuitenkin riitti sille jatkopaikkaan vierasmaalisäännön turvin, sillä ensimmäisen osan se voitti kotikentällään 1-0.

Athletic Club

@AthleticClub
👏 ¡¡¡Estamos en la final!!! 🔴⚪️

¡El sueño continúa! #BiziAmetsa 💭

💪 GOAZEN ATHLETIC ‼️

#GranadaAthletic 🏆 #AthleticClub 🦁

Ensimmäisen puoliajan alku oli varovaista, mutta noin puolen tunnin kohdalla alkoi tapahtua. Otteluun tuli vauhtia ja molemmat joukkueet saivat hyviä mahdollisuuksia avausmaalin tekoon. Puoliajalle mentiin kuitenkin maalittomassa 0-0-tilanteessa.

Heti toisen puoliajan alussa kuparinen rikkoutui. Granada piti palloa pitkään laitakaistalla, kunnes Darwin Machis antoi nappikeskityksen Carlos Fernandezille, joka puski yhteismaalit tasoihin.

76. minuutilla kotijoukkue tarrasi jo kiinni loppuottelupaikkaan. Machin teki esityön tällä kertaa kulmapotkusta ja puskijana oli kokenut puolustaja German Sanchez. 2-0-tuloksella Granada oli etenemässä loppuotteluun yli 60 vuoden tauon jälkeen.

Kotiyleisön riemua kesti kuitenkin vain viisi minuuttia. 81. minuutilla Athletic Bilbao liikutti palloa erittäin näyttävästi, kunnes Yuri Berchichelle avautui sauma kuljettaa laidasta kohti Granada-maalia. Oikeaoppinen kavennus johti huippupaikkaan, josta laitapuolustaja laukoi pallon takakulmaan.

Granada haki vielä vimmatusti kolmatta maalia ja sai siihen saumoja erikoistilanteista. Vierasjoukkue kuitenkin kesti ja eteni loppuotteluun 2-2-lukemilla vierasmaalisäännön turvin.

Vastaansa loppuottelussa joukkue saa paikallisvastustajansa Real Sociedadin eli luvassa on aina yhtä eeppinen Baskimaan derby. Finaali pelataan 18. huhtikuuta.