Leganés voitti sunnuntaina Celtan Butarquella lopulta maalein 3-2.

Kyseessä oli hiljattain Leganésin päävalmentajaksi saapuneen Javier Aguirren ensimmäinen voitto seurassa. Putoamisviivan parempi puoli on viiden pisteen päässä Leganésilta.

Celta on Leganésin tapaan putoamisviivan alapuolella. 18. sijalla olevan Celtan ykköstykki Iago Aspas on luonnollisesti pettynyt kasvattajaseuransa syyskauteen.

– Hyvät pelaajat ei riitä, jos emme asennoidu oikein ja taistele yhdessä. Minulle maksetaan voittamisesta, maalien tekemisestä ja joukkueen auttamisesta, jotta olisimme mahdollisimman korkealla sarjataulukossa. Siten luonnollisesti olen turhautunut kantaessani tätä paitaa putoamisviivan alapuolella, Aspas totesi.

32-vuotiaan Aspasin kausi on ollut vaikea. Viimeisen kolmen sarjakauden aikana 63 maalia tehnyt Aspas on tehnyt syyskaudella vain neljä maalia. Celtan maalinteko-ongelmista kertoo se, että Aspas on silti tehnyt yhtä paljon maaleja yksinään kuin kaikki muut Celtan hyökkääjät yhteensä.