Santiago Arias siirtyi viime kaudeksi Atléticoon PSV:stä.

Arias valittiin viimeisellä PSV-kaudellaan Eredivisien parhaaksi pelaajaksi, mutta ensimmäisellä Atlético-kaudellaan kolumbialainen ei kyennyt nappaamaan avauskokoonpanon paikkaa kokonaan itselleen Juanfranilta.

Juanfran lähti kesällä São Pauloon ja Ariaksen kilpakumppaniksi saapui Tottenhamista Kieran Trippier. Trippier oli alkukaudella ehdoton ykkösvalinta avaukseen, mutta Arias on viime aikoina noussut jälleen Trippierin ohi pelipaikkahierarkiassa.

– Kilpailutilanne on loppujen lopuksi aina hyvä asia. Se auttaa sinua kehittymään ja kasvamaan pelaajana. Tiedän, mitä vahvuuksia Trippierillä on. Hän on loistava pelaaja ja mahtava persoona. Hän tuo joukkueeseen uusia asioita. Kilpailemme keskenään peliajasta valtavalla intensiteetillä ja loppujen lopuksi päävalmentaja päättää, kumpi on paremmassa vireessä, Arias totesi EFE:n haastattelussa.

Diego Simeone on tunnettu varsin puolustusvoittoisesta ja riskejä välttävästä pelitavastaan. Arias kertoi, mitä luotsi odottaa laitapuolustajilta.

– Tärkeintä on puolustaa, sijoittua oikein ja olla kompaktissa linjassa. Hyökätessä meillä on täydet vapaukset tehdä, mitä haluamme. Se ei ole Simeonelle ongelma, mutta häntä kiinnostaa eniten se, että olemme puolustuksellisesti varmoja.