Real Madrid voitti Internazionalen keskiviikkoiltana Mestarien liigan lohkovaiheen avauskierroksella 1-0. Rodrygo Goes iski ottelun ainoan maalin 89. minuutilla.

Viikonlopun Celta-ottelusta sivussa ollut David Alaba pelasi Milanon illassa topparina. Carlo Ancelotti aikoo sanojensa mukaan peluuttaa Alabaa topparina aina, kun se on mahdollista.

– Kyseessä oli ottelu, jossa kokemuksella oli paljon merkitystä. Sen vuoksi Nacho oli avauksessa. Miguel González on nuori pelaaja, joka pelasi sunnuntaina täydet minuutit hyvin myöhään päättyneessä ottelussa. Pidän Alabasta paljon topparina ja hän tulee pelaamaan siellä aina, ellei meillä ole hätätapauksia, Ancelotti viittasi loukkaantumisiin.

Real Madridin maalivahti Thibaut Courtois piti joukkuettaan pystyssä etenkin ensimmäisellä jaksolla.

– Courtois pelasti meidät avausjaksolla ottaen muutaman huipputorjunnan. Puolustuksellisesti emme pelanneet huonoa ottelua. Kaikki olivat hyvin keskittyneitä, Ancelotti kehui.

Eduardo Camavinga pääsi lopussa kentälle ja syötti Rodrygon maalin. Camavinga iski viikonloppuna debyytissään maalin. 18-vuotias nuorukainen on siten edustanut Real Madridia pelikentällä noin puolen tunnin ajan tehden maalin ja syöttänyt toisen.

– Meidän on oltava kärsivällisiä hänen kanssaan. Camavinga on hyvin laadukas pelaaja, mutta hänen on parannuttava puolustuksellisesti.