Napolin päävalmentaja Carlo Ancelotti on kiinnostunut kahdesta entisen seuransa pelaajasta. Italialaismanageri tahtoisi vahvistaa joukkuettansa Real Madridin Mariano Díazilla ja Marcos Llorentella, kertoo AS.

Real Madridin uusi päävalmentaja Santiago Solari on antanut paljon peliaikaa nuorelle Vinicius Juniorille, mikä on täten jättänyt Llorenten vähille peliminuuteille tällä kaudella.

Myöskään Mariano ei ole aloittanut tällä kaudella kuin yhden ottelun.

Ancelotti tahtoisi hankkia kummankin pelaajan pysyvästi Napolin riveihin, mutta on valmis neuvottelemaan myös lainasiirroista.

Napolin ja Realin välit tiedetään olevan hyvällä tasolla. Vuonna 2013 espanjalaisseura kauppasi sekä Gonzalo Higuaínin, Raúl Albiolin että José Callejónin Napoliin yli 50 miljoonan euron yhteissummalla.