AS:n mukaan Valencian urheilutoimenjohtaja Mateu Alemany on enää yhden syyn vuoksi nykyisessä roolissaan.

Alemany haluaisi erota urheilutoimenjohtajan paikalta, sillä seuran omistaja Peter Lim antoi päävalmentaja Marcelinolle potkut keskiviikkona.

Alemany ei halua jatkaa Valenciassa, mutta lehden mukaan Alemany joutuisi erotessaan maksamaan kolme miljoonaa euroa Valencialle.

Urheilutoimenjohtajan sopimus Valencian kanssa päättyy tiettävästi kuluvan kauden jälkeen. Lim oli antamassa Alemanylle potkut elokuun alussa, mutta lopulta osapuolet Marcelino mukaan lukien saivat Limin muuttamaan päätöstään. Marcelino olisi tiettävästi eronnut jo elokuussa, jos Alemany olisi saanut potkut.

Nyt Marcelino on historiaa Valenciassa ja Alemany on jatkamassa roolissaan vain sen vuoksi, ettei halua maksaa kolmea miljoonaa euroa Valencialle erotakseen roolistaan.

Alemany nimesi Marcelinon Valencian päävalmentajaksi toukokuussa 2017 ja tuki luotsia koko pestin ajan. Alemany on suuttunut Limille, eikä osallistunut uuden päävalmentajan Albert Celadesin ensimmäiseen tapaamiseen joukkueen kanssa.