Mallorca ja Athletic päätyivät perjantai-iltana maalittomaan tasapeliin La Ligan neljännen kierroksen avausottelussa.

Ottelun viimeiset 20 minuuttia lisäaika mukaan luettuna tarjosivat draamaa.

Mallorca sai pilkun varsinaisen peliajan päätöshetkillä, mutta Abdón Prats laukoi rangaistuspotkun ohi maalista. Lisäajan kolmannella minuutilla Athleticille tuomittiin rangaistuspotku, sillä pallo oli osunut Baban käteen boksin sisällä.

Uransa aikana Mallorcaakin edustanut Aritz Aduriz asettui laukomaan, mutta Manolo Reina torjui 38-vuotiaan Adurizin yrityksen. Rangaistuspotku olisi pitänyt uusia, sillä Mallorcan Salva Sevilla oli ehtinyt juosta jo reilusti boksin sisälle, kun Aduriz laukoi rangaistuspotkunsa.

Lisäajan yhdeksännellä minuutilla Mallorca sai sivuvapaapotkun. Sevilla lähetti pallon boksiin ja Álex Alegría puski sen maaliin ohi Unai Simónin ja räjäytti kotiyleisön tuuletuksiin, mutta tilanne tuomittiinkin paitsioksi.

– Minulle jäi tästä kammottava maku. Tunnen pettäneeni joukkuetoverini. Ehkä en ollut henkisesti parhaassa tilanteessa, vaikka ajattelin olevani, mutta tulos ei oikeuta ajattelemaan niin. Pyydän anteeksi tänne matkustaneilta kannattajilta ja joukkuetovereiltani, Aduriz totesi ottelun jälkeen.

Athletic jatkaa kauttaan tappiottomana. Mallorca nappasi neljännen pisteensä.