El Clásicon VAR-huoneesta kuului jotain mikä sai Barcelona-leirin raivoihinsa
Sunnuntaina pelattu El Clásico oli täynnä epäselviä tuomaritilanteita.
Barcelona voitti ottelun maalein 4-3, mutta katalaaniseurassa ei oltu kovin tyytyväisiä erotuomari Hernández Hernándezin toimintaan.
Barcelona-leirin mielestä toinen yksi Real Madridin maaleista olisi pitänyt hylätä sitä edeltäneen rikkeen vuoksi. Aurélien Tchouaménin käsivirheestä olisi puolestaan pitänyt viedä pallo pisteelle, eikä Barcelonassa sulatettu Fermín Lópezin tekemää 5-3-maaliakaan, joka hylättiin videotarkistuksen jälkeen.
Tuo 5-3-maalin tarkistus on omiaan nostattamaan myrskyn Espanjassa. Ei niinkään siksi, että tuomio olisi mennyt väärin, vaan siksi mitä VAR-huoneesta tarkistuksen aikana kuului.
Espanjan jalkapalloliiton viralliselta videolta kuuluu, kuinka VAR-huoneessa joku tuntuu espanjalaismedian mukaan sanovan ”luojan kiitos”. Barcelonalaismedia on luonnollisesti nostanut asiasta haloon, mutta myös esimerkiksi madridilainen Marca kertoo tapauksesta.
Koko keskustelu VAR-tuomarin ja erotuomarin kanssa meni näin:
VAR-tuomari Martínez Munuera: ”Kuule, Alex. Huomasimme, että siinä oli käsivirhe. Tule katsomaan.”
Tuntematon ääni: ”Tuolla korkeudella, luojan kiitos. Kyllä, kyllä, ehdottomasti.”
Erotuomari Hernández Hernández: ”Selvä juttu. Pallo osuu käteen. Käsi on selvästi ylhäällä. Hylkään maalin.”
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Galatasaray haluaa Real Madridin ikääntyvän tähden tammikuussa
- Real Sociedadin päävalmentajalle potkut
- Rodrigo de Paul jättää Atlético Madridin
- Barcelona nujersi ja nollasi Osasunan
- Tämä sai Hansi Flickin ihastumaan Marcus Rashfordiin
- La Ligassa valmentajapotkut lähellä: Tappio saattoi katkaista kamelin selän
- Merkittävä tulos La Ligan perjantain ottelussa
- Atlético Madridin tähti otti kantaa Barcelona-huhuihin
- Sport: Barcelonan Gavi ollut pitkään sivussa pelikentiltä – lisätietoja paluuaikataulusta
- Betisin loistovire eurokentillä jatkui
- Tämä sai Hansi Flickin ihastumaan Marcus Rashfordiin
- La Ligassa valmentajapotkut lähellä: Tappio saattoi katkaista kamelin selän
- Barcelona nujersi ja nollasi Osasunan
- Atlético Madridin tähti otti kantaa Barcelona-huhuihin
- Rodrigo de Paul jättää Atlético Madridin
- Merkittävä tulos La Ligan perjantain ottelussa
- Sport: Barcelonan Gavi ollut pitkään sivussa pelikentiltä – lisätietoja paluuaikataulusta
- Väite: Thiago Alcântara kieltäytyi päävalmentajan paikasta
- Neljälle Real Madridin pelaajalle jaettiin pelikieltoja
- Real Madridin pelaajat ilmaisivat tukensa Xabi Alonsolle