Sergio Busquetsin nykyinen sopimus Barcelonan kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.

Busquetsin tulevaisuudesta on puhuttu pitkään. Katalonialaismedian mukaan Barcelona-kapteeni tekee päätöksen tulevaisuudestaan huhtikuun loppuun mennessä. Barcelona haluaa Busquetsin jäävän seuraan vielä ensi kaudeksi, mutta Busquets on saanut mielenkiintoisen tarjouksen MLS-seura Inter Miamilta ja harkitsee sitä tosissaan.

Barcelonan päävalmentaja Xavi kertoi, ettei Busquetsin suostutteleminen jatkosopimukseen ole yksinkertaista.

– Minulle Busquets on fundamentaalinen pelaaja. Hän on kuin peili, johon katson. En puhu vain jalkapalloilullisista asioista, sillä tarkoitan myös sitä, mikä hänen asemansa on pukukopissa. Haluan Busquetsin jatkavan, mutta ymmärrän häntä täydellisesti. Jos voitamme mestaruuden, hän voi lähteä täältä menestyksekkäästi. Silloin hän lähtisi hyvällä hetkellä. Minäkin epäilin aikoinani, mitä tekisin. Se on vaikeaa, mutta yritän saada hänet jatkamaan.

Real Madrid hävisi Villarrealille lauantai-iltana Bernabéulla 2-3. Sen myötä Barcelonalla on maanantaina mahdollisuus karata jo 15 pisteen päähän toisena sarjataulukossa olevasta Barcelonasta.

Xavi tiedostaa, miten tärkeä maanantainen ottelu on. Vain voitto kelpaa, jotta jo valmiiksi käytännössä paketoitu mestaruustaistelu saisi viimeisen silauksensa.

– Ottelu oli todella tärkeä jo ennen Real Madridin tappiota, mutta sen myötä siitä tuli entistä tärkeämpi, koska voimme jättää heidät 15 pisteen päähän. Tämä on meille suuri mahdollisuus, emmekä voi epäonnistua. Pelaamme loistavaa sarjakautta ja huominen ottelu voi olla yksi askel lisää kohti mestaruutta. Annan sille paljon painoarvoa, Xavi viittasi Girona-otteluun.