Barcelona tiedotti keskiviikkona Ronald Araújon leikkauksen onnistuneen. Lasse Lempainen operoi Araújon Turussa.

Barcelonan toppari loukkasi viime viikolla reisilihaksensa. Araújo päätti lopulta mennä leikkaukseen, vaikka tiettävästi aluksi suunnitteli hoitavansa vammaansa ilman operaatiota.

Mundo Deportivon ja Sportin mukaan on käytännössä varmaa, ettei Araújo osallistu marras-joulukuun MM-lopputurnaukseen. Kisat käynnistyvät noin seitsemän viikon kuluttua. Araújo tiesi itsekin leikkaukseen mennessä, että MM-kisat jäävät suurella todennäköisyydellä väliin.

Katalonialaismedian mukaan Barcelona elättelee toiveita sen suhteen, että Araújo pelasi kalenterivuoden viimeisessä ottelussa Espanyolia vastaan 31. joulukuuta. MM-kisat päättyvät 18. joulukuuta.