Sevillaa viimeiset kolme vuotta edustanut toppari Jules Koundé jatkaa nousujohteista uraansa Barcelonassa. 23-vuotias esiteltiin uudessa paidassaan maanantaina.

FC Barcelona

@FCBarcelona
Happy to be a Culer 😁 @jkeey4

Ranskalaispuolustaja vahvisti tiedot, joiden mukaan myös Chelsea-siirto olisi ollut mahdollinen – ainakin periaatteessa.

– On totta että minulla oli mahdollisuus siirtyä myös sinne. Valinta oli minulle kuitenkin selvä, eikä sitä tarvinnut miettiä. Tiesin haluavani tulla Barcelonaan.

Siirron viralliset käänteet olivat osin myös nopeita, kertoo Sevillan urheilutoimenjohtaja Monchi.

– Loppuhetkillä Chelsea epäröi ja sen myötä neuvottelut olivat pysähtyneet viikonlopun ajan. Sitten maanantaina Barcelona ottaa meihin ensimmäisen kerran yhteyttä.