Ansu Fatin kausi on ollut hyvin rikkonainen. Alkukausi meni sivu suun, kun hyökkääjä kuntoutui pitkästä polvivammastaan.

Hetkeä myöhemmin Fati sai lihasvamman, joka piti hänet sivussa pelikentiltä muutaman kuukauden ajan. Fati ehti olla jälleen muutaman viikon kunnossa, kunnes hän sai uuden lihasvamman. Uusi lihasvamma oli astetta vakavampi ja Fati oli lopulta sivussa pelikentiltä noin kolmen ja puolen kuukauden ajan.

Nuori hyökkääjä palasi Barcelonan vahvuuteen viime viikonlopun Mallorca-ottelussa päästyään lopussa vaihdosta kentälle. Fati pelasi lauantain Betis-ottelussa noin vartin ja ehti olla kentällä vain minuutin ennen kuin onnistui maalinteossa.

19-vuotias Fati on pelannut tällä kaudella kaikissa kilpailuissa yhteensä vain 485 minuuttia, mutta on onnistunut silti kuudesti maalinteossa ja lisäksi antanut yhden maalisyötön. Fati on tehnyt siten maalin vain 81 minuutin välein.