Real Madridin laitahyökkääjä Vinícius Júnior on saamassa pian Espanjan passin, kertoo Marca.

Brasilian A-maajoukkueessa 12 kertaa esiintynyt Vinícius, 21, on asunut Espanjassa kesästä 2018 lähtien siirryttyään Madridiin kotimaansa suurseurasta Flamengosta.

Marcan mukaan Viníciuksen kaksoiskansalaisuuden hakemisessa on kestänyt odotettua kauemmin, mutta Madridille on ilmoitettu, että prosessi on loppusuoralla.

Viníciuksen Espanjan passi helpottaa huomattavasti Madridin joukkueen rakentamista, sillä kaksoiskansalaisuuden myötä hän ei enää täytä yhtä kolmesta EU:n ulkopuolelta tulevien pelaajien kiintiöpaikoista.

Kuluvalla kaudella Real Madridin kiintiöpaikat ovat kuuluneet Viníciukselle sekä hänen maanmiehilleen Rodrygo Goesille ja Éder Militãolle, jotka ovat myös hakeneet Espanjan kansalaisuutta.

Lisäksi Real Madrid on lähettänyt lainalle kaksi EU:n ulkopuolelta tulevaa pelaajaa: japanilainen Takefusa Kubo suuntasi Mallorcaan ja brasilialainen Reinier Jesus pelaa toista kautta peräkkäin Borussia Dortmundissa.