Barcelonan entinen valmentaja Ronald Koeman on puhunut seurasta saamistaan potkuista hollantilaislehti AD:lle. Kyseessä on ensimmäinen syvempi haastattelu, jonka Koeman on antanut sen jälkeen, kun hänet erotettiin toimestaan viime lokakuussa.

Hollantilainen hämmästeli haastattelussa muun muassa sitä, miksi Lionel Messiä ei voitu pitää seurassa, jos tammikuussa Barcalla on varaa maksaa Ferran Torresista muhkea siirtosumma.

– Seurajohdon vaatimuksesta suostuin luopumaan joistain pelaajista, jotta talous saataisiin kuntoon. Kun sitten näin vähän Messin lähdön jälkeen, että Barca hankkii jonkun 55 miljoonalla, mietin, oliko kyse jostain muusta. Miksi Messin piti lähteä, Koeman kyseli.

– Minulle ei annettu samaa aikaa kuin uudelle valmentajalle Xaville on annettu. Se sattuu edelleen. Tein töitä monien loukkaantuneiden kanssa. Jokainen valmentaja tarvitsee aikaa ja seurajohdon kärsivällisyyttä,

– (Barcelonan puheenjohtaja Joan) Laporta sanoi minulle tuhat kertaa, ettei Xavi olisi hänen valmentajansa, koska hän ei ollut tarpeeksi kokenut. Hän kuitenkin tarvitsi kilven. Jonkun, jonka taakse piiloutua.

Kaikesta paistaa, että Koeman on Laportalle edelleen katkera.

– Minua ei tulla näkemään Camp Noulla pitkään aikaan, en pysty vielä siihen. En teeskentele, etteikö se liittyisi tähän puheenjohtajaan.

– Minä en ollut Laportan valmentaja. Minusta tuntui siltä ensihetkestä lähtien. Vaalien jälkeen ei klikannut. En saanut ikinä tukea ylhäältä.

– Minulla oli kovat halut onnistua Barcan valmentajana. Tein kaiken voitavani, mutta sain havaita, että Laporta halusi päästä minusta eroon, koska en ollut hänen tyyppiään.

Koemanille itselleenkin olisivat Barcelonan tammikuussa tekemät hankinnat kelvanneet.

– Olisin minäkin heistä pitänyt. Olen kuitenkin iloinen seuran puolesta, että asiat sujuvat nyt paremmin.

Lähde: Sport