Sergiño Destin tulevaisuus Barcelonassa on kysymysmerkkejä täynnä.

Dest on menettänyt avauskokoonpanon paikkansa Dani Alvesille, mutta on päässyt edellisissä sarjaotteluissa avauskokoonpanoon Alvesin pelikiellon vuoksi.

Barcelona oli tiettävästi halukas myymään Destin tammikuussa, mutta ei lopulta saanut riittävän hyviä tarjouksia.

Yhdysvaltalaislaitapuolustaja on edustanut Barcelonaa noin puolentoista vuoden ajan.

La Gazzetta dello Sportin mukaan José Mourinho haluaa Destin AS Romaan kesällä. AS Roma etsii uutta oikeaa laitapuolustajaa ensi kaudeksi ja Dest on Mourinhon toivelistan ykkösnimi.

Lähteen mukaan Barcelona olisi valmis myymään Destin noin 20 miljoonalla eurolla. Barcelona maksoi Destistä Ajaxille reilut 20 miljoonaa euroa syyskuussa 2020.

Dest pääsi Xavin alaisuudessa vain kahdesti avauskokoonpanoon La Ligassa ennen Alvesin pelikieltoa. Alvesin pelikielto päättyi viime viikonlopun Valencia-otteluun, joten konkari palannee Barcelonan avaukseen sunnuntain Athletic-ottelussa.

Dest sai mukavasti vastuuta Ronald Koemanin alaisuudessa, mutta ei ole onnistunut vakuuttamaan peliesityksillään Xavia.