Barcelona ja Frenkie de Jong saivat toisensa kesällä 2019, kun puoli vuotta aiemmin sovittu 86 miljoonan euron siirto Ajaxista sai lopullisen sinettinsä.

Liitto vaikutti päällipuolin täydelliseltä, je de Jong, 24, sopeutuikin Barcelonaan nopeasti. Hänen perässään olivat myös Manchester City ja Paris Saint-Germain, mutta Hollannin maajoukkuepelaajalle Katalonian suurseura oli unelmien täyttymys.

De Jongista povattiin seuraajaa Sergio Busquetsille, Barcelonan keskikentän pitkäaikaiselle luottopelaajalle, mutta hän on tähän mennessä pelannut Busquetsin kanssa enemmän kuin yhdenkään toisen Barcelonan kenttäpelaajan. Varsinaisesta Busquetsin korvaajasta ei voi siis vielä ainakaan puhua.

Espanjalaismediassa kirjoitettiin de Jongin siirron yhteydessä, että Busquetsin on oltava huolissaan nuoresta hollantilaisesta, mutta de Jongin mukaan Barcelona-ikoni otti hänet avosylin vastaan.

– Kun saavuin Barcelonaan, hän suositteli ravintolaa ja varasi sieltä pöydän minulle ja tyttöystävälleni Mikkylle. Hän myös ilmoitti ravintolan omistajalle, että olemme tulossa, jotta kaikki olisi valmiina meitä varten, kertoi de Jong Guardianin haastattelussa.

– En ikinä saanut muilta sellaista vaikutelmaa, että ”Uusi keskikenttäpelaaja on tulossa, eli en pääse itse pelaamaan”. Ei, kaikki halusivat auttaa minua.

– Parhaat pelaavat, ja siihen voi vaikuttaa vain itse. Se ei ole kenenkään muun vika, jos ei pääse pelaamaan. Ja minusta tuntuu, että kaikki muut ajattelevat samoin.

De Jong on kuulunut siirtonsa jälkeen Barcelonan luottopelaajiin, mutta hänen unelmasiirtonsa ei ole ollut ihan kaikkea sitä, mitä hän etukäteen kuvitteli. Talousvaikeuksista kärsivä Barcelona on uudelleenrakennusvaiheessa niin organisaation kuin kentänkin puolella.

– Olen todella onnellinen Barcelonassa. Olen halunnut olla täällä todella nuoresta asti, joten tavallaan tämä on unelmien täyttymys.

– Mutta tietenkin olisin halunnut voittaa enemmän pokaaleja kuin voitimme kahdella ensimmäisellä kaudellani. Siinä mielessä odotin enemmän, sanotaan vaikka niin. Mutta muuten olen todella onnellinen täällä ja toivottavasti jatkan täällä vielä monta vuotta.