Barcelona voitti Atléticon sunnuntaina La Ligan huippuottelussa maalein 4-2. Lue otteluraportti täältä.

Dani Alves pelasi sunnuntaina ensimmäisen ottelunsa Camp Noulla vuosikausiin ja oli välittömästi ottelun hahmo.

Alves teki maalin ja syötti toisen, mutta 38-vuotiaan konkarin ottelu päättyi suoraan punaiseen korttiin toisella jaksolla. Alves taklasi Atléticon Yannick Carrascoa osuttuaan belgialaista nappulakengällä korkealle pohkeeseen. Tuomari katsoi tilanteen VAR:lta ja antoi Alvesille suoran punaisen kortin.

Alves totesi ottelun jälkeen, ettei suinkaan taklannut Carrascoa tahallaan. Maalinteossa onnistunut Carrasco oli eri mieltä.

– Alves sanoi minulle, ettei tehnyt sitä tahallaan. Mielestäni hän teki sen tahallaan, jotta huomaisin ja tuntisin sen, kun tuomari oli ehtinyt jo viheltää tilanteen paitsioksi. En usko hänen tavoitelleen palloa, kun hän nosti jalkansa noin ylös. Jos en olisi jäänyt maahan, ei VAR olisi sanonut mitään tuomarille. Minun piti itse sanoa tuomarille, että mene katsomaan se tilanne VAR-taululta, Carrasco puhisi Movistarin haastattelussa.