Real Madrid lujitti sunnuntai-iltana sekä henkistä yliotettaan Atlético Madridista että sarjajohtoaan La Ligassa. Atlético Madrid kukistui derbyssä maalein 2-0 (lue raportti ottelusta).

Real Madridin valmentaja Carlo Ancelotti kommentoi joukkueensa kymmenettä perättäistä voittoa hyvin tyytyväisenä, eikä juuri valittamisen aiheita keksinyt.

– Olen erittäin tyytyväinen. Vastustaja oli vahva, mutta hoidimme ottelun hyvin, sillä maltilla ja itseluottamuksella, joka meillä tällä hetkellä on. Olimme vankkoja alhaalla ja tehokkaita ylhäällä. Ei meillä paljon maalipaikkoja ollut, mutta olimme tehokkaita, Ancelotti kuvaili.

– Meidän ei tarvinnut prässätä kovin paljoa, sillä Atlético heitteli pitkiä palloja. Yllätyimme siitä, että he pelasivat 4-4-2:lla, joten aluksi laitapuolustajiltamme vaadittiin laidalla enemmän. Ensimmäisen maalin jälkeen peli oli kuitenkin hallussamme.

Ancelotti piti kärkikaksikko Viniciuksen ja Karim Benzeman tehokkuudesta sekä Thibaut Courtois’n lukuisista torjunnoista, mutta erityistä kiitosta hän antoi Luka Modricille, joka oli hänen mielestään koko ottelun paras.

– Luulen niin. Hän pelasi kaikin tavoin ilmiömäisen ottelun sekä pallottomana että pallollisena. Hän pelasi luonteella ja on poikkeuksellinen pelaaja.

– Onnittelin Modricia hänen ottelustaan. Hän oli uskomaton.

Karim Benzema jäi tauolla vaihtopenkille, mutta mistään vakavammasta ei Ancelottin mukaan ole kyse. Benzema koki pieniä tuntemuksia avausjakson lopulla, ja Ancelotti päätti vaihtaa hänet varotoimenpiteenä pois. Myös Dani Carvajalin vaihtoon otto johtui rasituksesta.

Real Madridin molemmat maalit syötti Vinicius, joka palkittiin ennen ottelua La Ligan marraskuun pelaajana. Nuori brasilialainen pelaa todellista läpimurtokauttaan kohti maailman huippua, mutta kiitosta tästä Ancelotti ei itselleen ota.

– Hän itse parantaa koko ajan. En puhu hänelle paljon, koska ei minulla ole hänelle juurikaan sanottavaa. Kehotan häntä vain aina olemaan tehokas.

– Pyydän, ettei hän harhauttelisi pelkän harhauttelun takia. Jos hän ajattelee, että on syytä harhauttaa, syöttää tai laukoa, niin tehköön niin. Hänen pitää tehdä asioita auttaakseen joukkuetta. Tänään hän ei haastanut Marcos Llorentea yksi yhtä vastaan, vaan antoi kaksi maalisyöttöä, Ancelotti lisäsi.

Vaikka Real Madridin asema sarjassa on hyvä, ei Ancelotti halua mennä liikaa asioiden edelle, eikä pidä La Ligaa lähellekään ratkaistuna.

– En lue mitään joukkuetta pois laskuista. Atléticolla on laatua ja luonnetta, eikä se koskaan luovuta. Meillä on hyvä putki ja dynamiikka, mutta La Liga ei ole vielä ohi, vaan meillä on vielä 21 ottelua jäljellä.

– Me olemme suosikkeja, niin voidaan sanoa. Keskitymme kuitenkin tuleviin peleihin, koska henkinen löysääminen voi käydä kalliiksi.

Lähde: AS