Saúl siirtyi Atléticosta lainalle Chelseaan elo-syyskuun vaihteessa.

Lainasopimus kattaa kuluvan kauden ja siinä on mukana osto-optio, jonka Chelsea voi halutessaan käyttää ensi kesänä. Jo nyt lienee selvää, ettei Chelsea käytä Saúlin osto-optiota.

Saúl siirtyi Chelseaan menetettyään avauskokoonpanon paikkansa Atléticossa. Diego Simeone halusi Saúlista eroon ja Atlético hankki siten jo kesä-heinäkuussa hänelle korvaajan, kun Rodrigo De Paul siirtyi Udinesesta Simeonen alaisuuteen.

Heikosti jo muutaman vuoden ajan pelannut Saúl lähti lopulta siirtoikkunan viimeisillä minuuteilla Chelseaan. Saúlin lainapesti Chelseassa on sujunut surkeasti.

Viikonloppuna 27 vuotta täyttävä Saúl on pelannut syyskauden aikana vain reilut 200 minuuttia Chelseassa. Valioliigassa peliminuutteja on tullut 47 kappaleen verran. Saúl oli Chelsean ja Aston Villan välisessä sarjaottelussa avauskokoonpanossa syyskuun alussa, mutta pelasi heikon avausjakson ja otettiin tauolla vaihtoon. Sen jälkeen Saúl on pelannut kaksi minuuttia Valioliigassa.

Saúl on saanut lähinnä peliaikaa Liigacupissa, jossa hän on uurastanut 166 minuutin verran.

Carruselin saamien tietojen mukaan Chelsean päävalmentaja Thomas Tuchel ei missään vaiheessa halunnut Saúlia joukkueeseensa, eikä Saúl kuulunut Chelsean suunnitelmiin. Chelsea lainasi Saúlin palveluksena hänen agenteilleen, jotka edustavat myös muita Chelsean pelaajia.

Simeone ei halua Saúlia takaisin Atléticoon, joten seura myynee hänet ensi kesänä muihin maisemiin.