Espanjan A-maajoukkue nappasi torstai-iltana elintärkeän voiton kukistettuaan Kreikan MM-karsintojen toiseksi viimeisellä ottelukierroksella 1-0. Lue otteluraportti täältä.

Raúl de Tomás pelasi torstaina A-maajoukkueuransa ensimmäisen ottelun. De Tomás kutsuttiin maajoukkueeseen, kun Ansu Fati loukkaantui viime viikonloppuna Vigossa.

De Tomás on pelannut hienon alkukauden La Ligassa. Madridilaissyntyinen kärki edustaa Espanyolia ja on tehnyt 12 ottelussa seitsemän maalia.

De Tomás kertoi menneensä shokkiin kuullessaan Luis Enriquen nimeämän avauskokoonpanon. De Tomás pääsi välittömästi avaukseen debyytissään.

– Maani edustaminen on minulle tunteellinen hetki. Olen hyvin onnellinen ja ajattelen jo sunnuntain ottelua. En todellakaan odottanut olevani avauskokoonpanossa. Menin shokkiin, kun valmentaja kertoi avauksen, mutta joukkuetoverit auttoivat minua kentällä.

Espanja nousi torstaisen voiton myötä karsintalohkon kärkeen, kun Ruotsi hävisi yllättäen Georgialle. Espanja ja Ruotsi iskevät yhteen sunnuntaina karsintojen päätöskierroksella. Espanjalle riittää tasapeli lohkovoittoon ja MM-kisapaikkaan. Ruotsin on voitettava sunnuntainen ottelu.

– Valmentaja päättää, ketkä avaavat sunnuntaina ja sitä päätöstä kunnioitetaan. Olen hyvin kiitollinen valmentajalle, koska tämä oli minulle erityinen päivä, eikä tätä olisi tapahtunut, jos minua ei olisi kutsuttu mukaan. Toivottavasti voin pelata vielä paljon maajoukkueessa, de Tomás totesi.

Lähde: AS