Sevilla FC on pelannut jälleen hienon alkukauden La Ligassa. Se on marraskuun maaottelutauolla sarjassa kolmantena, pisteen yhden ottelun enemmän pelannutta sarjakärki Real Sociedadia perässä. Sevillan päästettyjen maalien määrä (7) on koko sarjan vähäisin, ja ainoastaan tasapisteissä oleva Real Madrid on tehnyt sitä enemmän maaleja.

AS haastatteli sarjatauon kunniaksi Sevillan valmentaja Julen Lopeteguita. Espanjan maajoukkuetta ja Real Madridiakin valmentanut Lopetegui otti kantaa muun muassa huippujalkapalloilun alati kasvavaan pelimäärään. Määrä uhkaisi vain paisua, jos FIFA:n suunnitelmat MM-kisojen pelaamisesta kahden vuoden välein menisivät läpi. Myös Mestarien liigaan lähivuosina tuleva uudistus kasvattaa pelimääriä.

Lopeteguilta ei näille päätöksille ymmärrystä heru, ja hän ilmaisikin näkemyksensä erittäin selkeästi. Hän on huolissaan pelaajien lisääntyvistä loukkaantumisista.

– FIFA, UEFA… kaikki haluavat, että otteluja olisi enemmän, he haluavat venyttää purukumia. Pelaajilla on kuitenkin vain kaksi jalkaa, kaksi keuhkoa ja yksi sydän. Emme voi kääntää selkäämme sille faktalle, Lopetegui muistutti.

– Päättäjien täytyy käsittää, että heidän täytyy suojella jalkapalloilijoiden terveyttä. Jossain vaiheessa kilpailun vaatimustaso on pojille liikaa.

Lopeteguin mielestä prioriteetit ovat vääristyneet.

– Jatkuvasti pohditaan, kuinka tehdä lisää rahaa, mutta sitä puolta ei mietitä ikinä, vaikka sen pitäisi olla tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Kaiken pääosassa on pelaaja. Jos tapamme kanan, ei ole kananmuniakaan.

– Fyysinen ja henkinen vaatimustaso ja paineet lisääntyvät koko ajan. Jalkapallo on ollut jo pitkään äärirajoilla. 25 vuotta sitten eniten pelanneet pelasivat vuodessa 40-42 ottelua. Nyt he pelaavat yli 60 peliä ilman lepoa.

La Ligan mestaruustaistelusta vaikuttaa tulevan tasainen, kun noin kolmannes kaudesta on takana. Kolmen kärki on vain pisteen sisällä, Atlético Madrid hengittää kärkitrion niskaan ja myös Real Betisillä voi olla sanansa sanottavana. Barcelonan takamatka kärkeen on 11 pistettä, ja se onkin lähempänä putoamisviivaa (6 pistettä) kuin ykköspaikkaa.

Kaikki liigan kolme suurta – Real Madrid, Atlético ja Barcelona – ovat menettäneet pisteitä yllättävissäkin paikoissa eikä niiden kotitaikakaan ole ollut entisellään, vaikka yleisö onkin palannut taas katsomoihin. La Liga vaikuttaa jo toista vuotta putkeen aiempaa tasaisemmalta. Aivan kuin altavastaajat olisivat kuroneet eroa suurimpiin kiinni.

– Nyt on marraskuu, ja La Liga on 38 ottelun maraton. Joukkueet, jotka ovat aina kärkisijoilla, tulevat olemaan siellä taas. Se koskee myös Barcelonaa, historiansa ja potentiaalinsa puolesta, Lopetegui kommentoi kolmea suurta.

Erityiskehut Lopetegui antoi sarjajohtaja Real Sociedadille ja koko baskiseuran organisaatiolle.

– La Real on mahtava joukkue, eikä ole sarjajohtaja sattumalta. Heillä on monia maajoukkuepelaajia, jotkut heistä espanjalaisia. David Silva, Alexander Isak, Mikel Merino ja Mikel Oyarzabal.

– Lisäksi heillä on ihanteellinen valmentaja Imanol Alguacil. Hän on löytänyt sopivan sekoituksen tälle lahjakkuudelle sekä Espanjan parhaalle junioriakatemialle. Tulokset puhuvat sen puolesta. Real Sociedadin kakkosjoukkue nousi Segundaan ja seuran kolmosjoukkue Segunda RFEF:ään (Espanjan 4. sarjataso). Se on todella monen vuoden työn tulosta.

[readmore from=Lopetegui-Julen]

Lopetegui uskoo, että sarjan kärkitaisteluun tulee olemaan tungosta.

– Voin puhua La Realista, mutta myös Athletic Bilbao on hyvä Marcelinon toisena vuonna. Villarrealillakin on kokenut valmentaja Unai Emery, hyvin tuttu Sevillassa. Myös Real Betis taistelee paikoista Mestarien liigassa. Ainakin nämä kaikki pitävät huolen siitä, että meidän täytyy olla erittäin vahvoja sarjan loppuun asti.