Sevilla ja Alavés pelasivat torstaina harjoitusottelun Pizjuánilla.

Kummankin joukkueen viikonlopun ottelu peruttiin, sillä Sevillalla ja Alavésin vastustajalla Villarrealilla on liian monta pelaajaa Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa, jotka eivät olisi ehtineet osallistua viikonlopun kierrokselle.

Sevillan ja Barcelonan sekä Alavésin ja Villarrealin väliset ottelut pelataan myöhemmin syksyllä. Sevilla ja Alavés halusivat pitää ottelurytmin normaalina, joten seurat päättivät pelata harjoitusottelun maaottelutauon aikana.

Ennen ottelua seurat tiedottivat pelaavansa kaksi tunnin mittaista jaksoa, jotta kummatkin valmentajat pääsisivät peluuttamaan jokaista pelaajaansa.

Juuri ennen alkuvihellystä ilmoitettiin, että ottelu kestäisi sittenkin normaalit 90 minuuttia. Sevilla lähetti ottelun televisiokanavallaan. Sevilla voitti ottelun Óscar Rodríguezin maalilla 1-0.

Televisiolähetys päättyi 90 minuutin jälkeen.

Kesken ottelun seurat kuitenkin päättivät, että kamppailu kestääkin 120 minuuttia, eli joukkueet pelasivat lopulta 60 minuutin jaksot. Alavés nousi viimeisen puolen tunnin aikana tappioasemasta 2-1 -voittoon.

Kummatkin seurat ilmoittivat sosiaalisessa mediassa voittaneensa harjoitusottelun, joka herätti luonnollisesti hämmennystä kannattajien ja espanjalaismedioiden keskuudessa.

Katso seurojen julkaisemat twiitit alempaa.

Sevilla Fútbol Club

@SevillaFC
📜 CRÓNICA | Victoria ante el @Alaves para no perder el ritmo antes del regreso de la @LigadeCampeones (1-0). ⚪️🔴

#WeareSevilla #NuncaTeRindas

Deportivo Alavés

@Alaves
🗞️✍️ Remontada albiazul en una prolongación no retransmitida (1-2) 👇

#SevillaFCAlavés #GoazenGlorioso 🦊