Barcelonasta kantautui eilen kummia. Seuran puheenjohtaja Joan Laporta paljasti medialle, että Barcelona yritti hankkia tänä kesänä Neymarin. Rahakkaista hankinnoista tai edes Lionel Messin jatkosopimuksesta ei kuitenkaan tullut mitään La Ligan määrittelemien tiukkojen talousraamien takia.

Ranskalaissivusto Le10Sport kertoo saaneensa itsekin vahvistuksen sille, että Barcelona todella teki siirtoikkunan aivan alussa yrityksen tuoda Neymar takaisin Barcelonaan. PSG kuitenkin hylkäsi tarjouksen kädenkäänteessä, eikä ottanut sitä edes vakavasti.

Syytä neuvotteluhaluttomuuteen on riittämiin jo siinä, että Barcelonan tekemä tarjous oli Le10Sportin mukaan hyvin pieni, jossain säälittävän ja naurettavan rajamailla. Sen nimittäin kerrotaan tarjonneen Neymarista 80 miljoonan euron siirtokorvausta.

[readmore from=Neymar]

Onhan 80 miljoonaa toki valtava summa rahaa, mutta pelaajasta, jonka markkinoinnillinen ja pelillinen merkitys on yksi maailman suurimmista, ja josta PSG itse maksoi Barcelonalle neljä vuotta aiemmin 222 miljoonaa euroa, on tarjous lähestulkoon hävytön. Neymarin lähipiirin kerrotaan vahvistaneen sivustolle tehdyn tarjouksen summaksi mainitut 80 miljoonaa euroa.

Vaikka Neymarin siirrosta Barcelonaan ei tullut mitään, pelaavat Neymar ja Lionel Messi jälleen samassa joukkueessa. Neymar nimittäin taivutteli kesän aikana Messiä siirtymään kanssaan Paris Saint-Germainiin, ja näin lopulta kävikin, kun Barcelona ei pystynyt talousahdinkonsa takia tekemään johtotähtensä kanssa jatkosopimusta.