Iago Aspas on kuulunut jo vuosikausien ajan La Ligan parhaimpien maalintekijöiden joukkoon.

Kuluvalla kaudella Celta-ikoni on tehnyt La Ligassa kymmenen maalia ja antanut peräti 13 maalisyöttöä.

33-vuotias Aspas on pelannut edellisen kerran Espanjan A-maajoukkueessa kesällä 2019. Aspas haluaisi palata maajoukkueeseen mahdollisimman pian.

– Yritän tehdä parhaani seurajoukkueessani ja siten aiheuttaa valinnanvaikeuksia maajoukkueen päävalmentajalle. Hän tekee myöhemmin omat päätöksensä. Luonnollisesti haluaisin palata maajoukkueeseen. Olen aina sanonut sen.

– Mielestäni olisin ansainnut viime vuosina paremman mahdollisuuden maajoukkueessa. Minun on jatkettava työntekoa nähdäkseni, saanko uuden mahdollisuuden maajoukkueessa, Aspas totesi Radio Marcan haastattelussa.

Aspasilla on selvä mielipide siitä, kuka on sarjan paras espanjalaishyökkääjä.

Gerard Moreno on La Ligan paras espanjalaishyökkääjä. Ei vain tällä kaudella, vaan hän pelasi jo todella hyvän viime kaudenkin. Tällä kaudella hän on pelannut loistavasti La Ligassa ja Eurooppa-liigassa. Villarreal pelaa hienoa kautta, Aspas muistutti.