Real Betisin kapteeni Joaquín sanoo, ettei suunnittele lopettavansa uraansa tähän kauteen, vaikka hänelle tulee kesällä mittariin jo 40 vuottta.

Joaquín ei ole vain kippari, joka käskyttää ja kannustaa joukkuekavereitaan penkiltä. Kuluvalla kaudella hän on pelannut 25 ottelua ja ollut sivussa kokoonpanosta vain sairastamansa koronaviruksen takia.

Kroppa kestää yhä pelaamista, eikä Joaquín halua muutenkaan jättää vielä hyvästejä ammattilaisjalkapallolle, sillä hän haluaa pelata viimeisen ottelunsa täyden Benito Villamarínin edessä.

– Sopimukseni päättyy kesäkuussa, mutta tunnen oloni vahvaksi. Olen hyvässä kunnossa niin jalkapalloilullisessa kuin fyysisessä mielessä, kommentoi Joaquín AS:lle.

– Haluan jatkaa vielä ainakin vuoden.

– Haluaisin jäädä eläkkeelle siten, että kannattajat ovat katsomossa, sillä haluan kutsua kaikki jalkapallon ystävät viimeiseen otteluuni Benito Villamarínille.

– Haluan pelata yleisön edessä ennen kuin jään eläkkeelle.