Pedri siirtyi kuluvaksi kaudeksi Las Palmasista Barcelonaan.

Nuorukainen on ottanut paikkansa Barcelonan edustusjoukkueesta ja on ollut yksi joukkueen suurimmista yllättäjistä tällä kaudella – ellei jopa se suurin.

18-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja on osoittanut kykenevänsä pelaamaan Barcelonan kaltaisessa joukkueessa. Peliesitykset ovat olleet jatkuvasti laadukkaita ja siitä kertoo myös se, kuinka paljon Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman on antanut hänelle peliaikaa.

Pedri on päässyt 15 kertaa avauskokoonpanoon La Ligassa. Mestarien liigassa Pedri on aloittanut vain yhden ottelun penkiltä.

Barcelonan seuralegenda Andrés Iniesta kehui nuorukaista La Ligan haastattelussa.

– On selvää, että Pedrillä on valtavasti potentiaalia. Mielestäni hän on juuri oikeassa paikassa kehittyäkseen pelaajana ja hän saa Barcelonassa itsestään kaiken irti. Toivon hänelle kaikkea parasta. Tärkeintä on se, että hän pysyy rauhallisena ja ihmiset jättävät hänet rauhaan, koska kyseessä on nuori pelaaja, jolla on koko ura edessään.

– Olen varma siitä, että Pedri onnistuu Barcelonassa, jos hän tekee asiat oikealla tavalla. Olen vakuuttunut, että niin tapahtuu. Ero muiden ja Pedrin välillä on se, että hän nauttii kentälle pääsemisestä ja pallon kanssa pelaamisesta. Kentällä hän ei vaikuta 18-vuotiaalta, joten on tärkeää, että hän jatkaa kehittymistään. Hänellä on edessään loistava tulevaisuus.