Thiago Alcántara on tätä nykyä vakiomies Espanjan A-maajoukkueessa.

Aina näin ei ole ollut. 27-vuotias Thiago nousi säännöllisesti maajoukkuemieheksi lähes päivälleen kolme vuotta sitten. Tuolloin hän oli pelannut reilut kaksi kautta Bayern Münchenissä.

Thiago ei välttämättä olisi noussut – ainakaan yhtä nopeasti – maajoukkuepelaajaksi, jos hän olisi jäänyt Barcelonaan. Siirto Saksaan toteutui kesällä 2013. Nyt Thiago kertoi Cadena SER:n El Larguero -ohjelmassa, miksi hän päätti lähteä Barcelonasta.

– Olen aina halunnut pelata. Tajusin, ettei se ollut mahdollista Barcassa, Thiago sanoi.

– Minun oli tehtävä se päätös, jotta olisin onnellinen. Haluan pelata paljon enemmän kuin nostella pokaaleita. Loppupeleissä minun olisi pitänyt kysyä itseltäni: ”Mikä minun osuuteni oli siinä ja siinä mestaruudessa?”

Thiago kertoi myös avoimesti, että Pep Guardiolalla oli merkittävä rooli siirron toteutumisessa.

– Olen aina kiitollinen Barcalle, mutta lähdin koska en halunnut olla statisti. Kun Pep Guardiola sanoi, en miettinyt kahdesti.

Thiagolta kysyttiin vielä, näkeekö hän itsensä palaamassa Barcelonaan.

– En mieti asioita kuluvaa kautta pidemmälle.