Espanjalaisradiokanava Copen mukaan Valencia on hankkimassa Celtan Daniel Wassin kuudella miljoonalla eurolla.

Lähde kertoo Wassin liittyvän Valencian harjoitusvahvuuteen tiistaina, jolloin seuran harjoituskausi käynnistyy.

Wass on ollut jo pidemmän aikaa Valencian tähtäimessä. Seura halusi tanskalaisen jo tammikuussa, mutta lopulta siirto meni jäihin.

29-vuotias keskikenttäpelaaja on edustanut Celtaa kolmen vuoden ajan. Wass siirtyi Celtan ranskalaisesta Evianista.