Argentiina koki torstai-iltana 0-3-tappion Kroatian käsittelyssä ja näin ollen vain pisteen saavuttanut joukkue on suurissa vaikeuksissa pudotuspeleihin pääsyn kanssa.

Tähtiä vilisevän Argentiinan esitys Kroatiaa vastaan oli todella heikko. Joukkueen maalivahti Willy Caballeroa on syytelty avausmaaliin johtaneen virheensä takia, mutta La Ligastakin tuttu päävalmentaja Jorge Sampaoli korosti, että syy oli yksittäisten pelaajien sijaan hänessä.

– Minulla on paljon tuskaa tappion seurauksena. En tiedä, kuinka pystyn analysoimaan ottelua kunnolla. En ole häpeissäni, mutta tunnen tuskaa, kun en ole täyttänyt argentiinalaisten odotuksia, Sampaoli kertoi lehdistötilaisuudessa.

– Vastuu on minun. Ei sovi minulle syyttää tästä Caballeroa. Minun suunnitelmani ei toiminut.

– Ensimmäisen maalin epäonni haavoitti meitä pahasti ja se näkyi pelaamisessamme ja emme saaneet käännettyä tilannetta.

– Vastuu on yksin minun. Syytä ei voi etsiä kentältä. Tulos on valmentajan vastuulla.

Argentiinan jatkohaaveet eivät ole enää pelkästään omissa käsissä. Sillä on kerättynä yksi piste kahdesta ottelusta. Paljon joukkueen jatkopaikan suhteen selviää perjantaina klo 18 alkavassa Nigeria-Islanti-ottelussa.

– Meidän täytyy toivoa, että saamme vielä pienen mahdollisuuden ja jos näin käy, meidän tulee taistella siitä. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, Sampaoli sanoi.

 

Lähde: Marca