Espanja pelaa torstaina alkavissa MM-kisoissa samassa lohkossa Portugalin, Marokon ja Iranin kanssa.

Maajoukkueen päävalmentaja Julen Lopetegui on luotsannut Espanjaa nyt kahden vuoden ajan. Otteluita on kertynyt 20, joista Espanja ei ole hävinnyt ensimmäistäkään. Espanja lähtee siten loistovireessä kisoihin, sillä voittihan Espanja komeasti MM-karsintalohkonsakin.

Espanjan maajoukkueen pelitapa on muuttunut Lopeteguin alaisuudessa suoraviivaisemmaksi. Enää Espanja ei pelaa niin pallonhallintavoittoista jalkapalloa kuin ennen.

MM-kisoihin valmistavissa harjoitusotteluissa Lopetegui kokeili, miten Diego Costa, Rodrigo ja Iago Aspas kykenevät pelaamaan kärjen paikalla Espanjan formaatiossa. Costa on kolmikosta selvästi eniten boksikärjen tyyppinen voimakas hyökkääjä. Aspas on sen sijaan pallon kanssa hyvin taitava pelaaja, joka on kärjistä paras viimeistelijä. Rodrigo on näiden kahden välimaastossa.

Costa on todennäköisesti Espanjan avaava kärki kisoissa, mutta Aspasinkaan avauspaikka ei olisi missään nimessä yllätys. Aspasilla on selvästi vahvin kausi alla kolmikosta ja Espanja kaipaa kärkeensä puhdasta maalintekijää. Aspas ei ole kuitenkaan puhdas kärki, vaan enemmänkin laituri, joka tykkää leikata sisään. Sellaisia pelaajia Espanjalla riittää jo valmiiksi David Silvan ja Iscon muodossa.

Myös oikean laitapuolustajan paikka on herättänyt mielenkiintoa. Dani Carvajal tuskin pelaa lohkovaiheen ensimmäisessä ottelussa Portugalia vastaan lihasvammansa vuoksi. Espanjalaismedioiden mukaan Carvajalia korvaa Nacho, vaikka Álvaro Odriozola on esiintynyt enemmän kuin edukseen harjoitusotteluissa.

Espanjan todennäköinen avauskokoonpano MM-kisojen avausotteluun Portugalia vastaan:

David de Gea, Jordi Alba, Sergio Ramos, Gerard Piqué, Nacho; Andrés Iniesta, Sergio Busquets, Koke; Isco, Diego Costa, David Silva