Atlético Madrid juhli aiemmin tällä viikolla Eurooppa-liigan voittoa, kun se kukisti Marseillen loppuottelussa selvin 3-0-lukemin.

Voitonjuhlissa puolustaja Juanfran lauloi muun muassa, että Madridin kaupunki kuuluu Atléticolle. Nämä eivät olleet hänen ainoat Real Madridille suunnatut huutonsa kyseisenä iltana, mutta Los Blancosin valmentaja Zinédine Zidane ei pahoittanut mieltään aiheesta.

– Ensinnäkin, haluan onnitella Atléticoa heidän saavutuksestaan, koska he ansaitsivat voittonsa, Zidane kertoi lehdistötilaisuudessa Marcan mukaan.

– En aio valittaa niistä [huudoista]. Pidän Juanfranista, joten minulla ei ole mitään sanottavaa aiheesta. Se oli vitsi ja enempää siitä ei tarvitse keskustella.

Real Madridilla on noin viikon päästä mahdollisuus saavuttaa Madridin kaupungille myös toinen europokaali, kun joukkue kohtaa Mestarien liigan loppuottelussa Liverpoolin. Ennen sitä joukkue kohtaa Villarrealin La Ligan päätöskierroksella

– Se ei ole mielestäni testi loppuottelua varten, koska kyseessä on kaksi täysin erilaista joukkuetta. Villarreal pyrkii aina pitämään palloa ja pelaamaan, mutta Liverpool toimii erillä tavalla.