Atlético pelaa illalla kauden tärkeimmän ottelunsa. Vastaan asettuu Marseille Eurooppa-liigan finaalissa.

Diego Simeone on nostanut Atléticon huippujalkapallon absoluuttiselle huipulle. Luotsi on luonut Atléticosta seuran, joka taistelee joka vuosi suurimmista pokaaleista. Tällä kaudella Simeonen miehistö onnistui jättämään Real Madridin taakseen La Ligan sarjataulukossa huolimatta siitä, ettei seura saanut hankkia pelaajia viime kesänä.

Se on huima saavutus, mutta yksi saavutus on vielä pykälää korkeammalla. Atlético nimittäin putosi Mestarien liigasta jo lohkovaiheessa. Se oli suuri pettymys Atléticolle – kenties Simeonen aikakauden suurin yksittäinen epäonnistuminen. Siitä pettymyksestä nouseminen aina Eurooppa-liigan finaaliin on huima onnistuminen.

Atlético on ollut Eurooppa-liigan pudotuspeleissä ylivoimainen. FC Kööpenhamina ja Lokomotiv kaatuivat leikitellen. Sporting antoi kotiottelussa pienoisen vastuksen ja Arsenal-otteluparissa Simeone näytti mistä hänen Atléticonsa on tehty. Avausosassa Atlético pelasi jopa 86 minuuttia alivoimalla, mutta onnistui kuitenkin nappaamaan loistavan 1-1 -tuloksen Emiratesilta.

Toisessa osassa Atlético pelasi kauden parasta jalkapalloaan ja jätti Arsenalin täysin ilman mahdollisuuksia.

Vaikka Atlético onkin nykyään tosissaanotettava joukkue absoluuttisella huipulla, niin yksi asia on jäänyt kaivelemaan seuraa. Atlético ei ole nimittäin voittanut pokaalin pokaalia neljään vuoteen. Huomenna tulee täyteen neljä vuotta siitä, kun Atlético voitti ensimmäisen sarjamestaruutensa 18 vuoteen.

Sen jälkeen pokaalit ovat karttaneet Atléticoa, vaikka Simeonen miehistö onkin päässyt lähelle. Atlético on hävinnyt viimeisen neljän vuoden sisällä muun muassa Mestarien liigan finaalin rangaistuspotkukilpailussa, jäänyt kolmen pisteen päähän sarjamestaruudesta ja edennyt kertaalleen Mestarien liigan välieriin. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Tänään Atlético lähtee suosikkina finaaliin. Se on uusi asetelma Simeonelle. Eihän Atlético ole todellisuudessa ole ollut kertaakaan suosikki Mestarien liigan pudotuspeleissä pelatuissa Bayern, Barcelona, Chelsea- ja Real Madrid -ottelupareissa. Nyt on. Miten se vaikuttaa Atléticoon?

Fernando Torresilla on tänään mahdollisuus voittaa 11 vuotta kestäneen Atlético-uransa ensimmäinen pokaali. Torres poistuu Atléticosta viikonloppuna. Kuva: Getty

Atlético on jo varmistanut paikkansa ensi kauden Mestarien liigassa. Marseillelle illan ottelu on käytännössä ainoa sauma pelata ensi kaudella Mestarien liigassa – ellei Ligue 1:sen viimeinen kierros tarjoa yllätyksiä.

Atléticolta ei silti puutu nälkää – päinvastoin.

Atléticon seurahistorian suurimpiin kuuluva Fernando Torres on pelannut seurassa 11 kautta, eikä ole voittanut pokaalin pokaalia. Kaksi vuotta sitten Torres jäi rangaistuspotkukilpailun päähän pokaalista. Nyt on kärjen viimeinen sauma. Torres nimittäin poistuu viikonloppuna pelattavan Eibar-ottelun jälkeen Atléticosta.

– Hän ansaitsee sen enemmän kuin kukaan. Olisi mahtavaa, jos hän voi poistua pokaalin kanssa, Torresin joukkuetoveri Saúl totesi finaalin alla.

Marseillea ei voi kuitenkaan aliarvioida – ei sinne päinkään. Rudi Garcían miehistö on tehnyt kuluvalla kaudella loistavaa työtä. Välierissä Marseille kaatoi Salzburgin vasta jatkoajalla, mutta osoitti olevansa kaksikosta se parempi ja ennen kaikkea kokonaisvaltaisempi joukkue.

Marseillella on joukkueessaan loistavia yksilöitä, jotka kykenevät ratkaisemaan suuria otteluita. Suurimman huomion vievät odotetusti Dimitri Payet ja Florian Thauvin, mutta Marseillelta löytyy kaksikon lisäksi laatua muualtakin. Muun muassa Lucas Ocampos on pelannut komean kauden eteläranskalaisten paidassa.

Marcan mukaan Atléticon avaus on seuraavanlainen:

Jan Oblak; Sime Vrsaljko, Stefan Savic, Diego Godín, Filipe Luís; Koke, Thomas, Gabi, Saúl; Diego Costa, Antoine Griezmann

Kamppailu potkaistaan käyntiin Lyonissa Suomen aikaa klo. 21.45. Ottelun televisio JIM ja se on myös nähtävissä Ruutu-palvelussa.