Mestaruutensa varmistanut Barcelona ei voita La Ligaa tappiottomana.

Siitä piti huolen kuluvaksi kaudeksi La Ligaan takaisin noussut Levante, joka järjesti varsinaiset juhlat kauden viimeisessä kotiottelussaan voitettuaan Barcelonan lopulta luvuin 5-4. Ottelua kuvaa loistavasti se, että Levante johti ottelua 56 minuutin jälkeen luvuin 5-1.

Levante sai otteluun loistavan lähdön. Emmanuel Boateng vei isännät johtoon jo yhdeksän minuutin jälkeen. Hurmoksessa pelannut kotijoukkue lisäsi johtoaan varttia myöhemmin. Boateng kiersi Marc-André ter Stegenin ja iski pelivälineen toistamiseen vieraiden verkkoon.

Philippe Coutinho onnistui kaventamaan komealla laukauksellaan vielä ennen taukoa, mutta toisen jakson alku oli kenties koko Levanten kauden paras. Levante iski nimittäin jopa kolme maalia kymmenessä minuutissa ja kotiyleisö ei kyennyt uskomaan silmiään.

Toisen jakson avausmaali syntyi välittömästi avausminuutilla. Jordi Alba lähetti kammottavan keskityksen keskikentälle ja isännät pääsivät väliin. Muutamalla pätevällä siirrolla Levante petasi Enis Bardhille potentiaalisen laukomispaikan, eikä Bardhi jättänyt sitä käyttämättä. Loistava laukaus boksin ulkopuolelta upposi ter Stegenin taakse.

Levante iski välittömästi uudelleen neljää minuuttia myöhemmin. Levante iski nopeasti vastaan ja rakensi välittömästi uhkaavan vastahyökkäykseen, joka päättyi Boatengin kylmänviileään viimeistelyyn. Hattutemppu oli 21-vuotiaan Boatengin uran ensimmäinen.

Levante kaatoi uuden sangon jääkylmää vettä Barcelonan niskaan muutamaa minuuttia myöhemmin. Levante huomasi, kuinka reikäjuustoa Barcelonan puolustus oli ja oppi käyttämään jatkuvasti vastaiskuja aseenaan. Jälleen Levante pisti pikaisen vastahyökkäyksen henkiin. Roger antoi millintarkan syötön Bardhille, joka iski illan toisensa.

Bardhin toisen osuman jälkeen Coutinho toi Barcelonan takaisin peliin tehtyään kaksi pikamaalia Levanten verkkoon. Monet kuvittelivat jo Barcelonan nousevan jälleen kuolleista, kun Luis Suárez toi Barcelonan maalin päähän puolisen tuntia ennen loppua. Toisen puoliajan ensimmäisen 20 minuutin aikana verkot heiluivat yhteensä jopa kuusi kertaa.

Levante kesti loppuun saakka ja katkaisi Barcelonan uskomattoman tappiottoman putken La Ligassa. Barcelona oli viimeksi hävinnyt La Ligassa huhtikuussa 2017 Málagalle.