France Football -lehti on pyytänyt Andrés Iniestalta anteeksi sitä, ettei Barcelonan keskikenttäpelaajalle ikinä myönnetty urallaan Ballon d’Oria. 33-vuotiaan keskikenttäpelaajan odotetaan jättävän tämän kauden jälkeen katalonialaisseuran ja siirtyvän Kiinaan (lue lisää tästä).

Lehden toimittaja Pascal Ferre on julkaissut tuoreimmassa numerossa Anna meille anteeksi Andrés -nimisen tekstin.

– Hän ei ole pelaaja. Hän on SE pelaaja. Poikkeustapaus, joka ansaitsee kunnioitusta. Moni tekee siinä paikassa elämästään vaikeata. Hänellä on ollut kaiken yksinkertaistamalla hauskaa jo 15 vuoden ajan. Hän on pystynyt ilman minkäänlaista ylimielisyyttä nauttimaan pelistä, Ferre kirjoitti.

– Ilman häntä Lionel Messi olisi todennäköisesti väsyttänyt Barcan jo aiemmin. Barca on ylittänyt hänen kanssaan kaikki mahdolliset vaikeudet. Oivaltava, taitava ja ikoninen. Herra Iniesta on todistanut, että aivot ovat tärkein asia matkalla mestariksi.

Iniesta oli lähimpänä Ballon d’Oria vuonna 2010 ratkaistuaan MM-kullan Espanjalle. Keskikenttäpelaaja jäi kuitenkin tuolloin äänestyksessä toiseksi joukkuetoverinsa Messin taakse ja myös Barcaa tuolloin edustanut Xavi Hernández oli kolmas.