Dani Alvesin ja Barcelonan välisen avioliiton päättymisestä on aikaa vajaa kaksi vuotta. Jos vain Barcelona haluaisi, Alves olisi ilmeisen valmis palaamaan ”kotiin”.

Alves lähti Barcelonasta hieman myrskyisissä merkeissä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että 34-vuotias laitapakki pitää Barcelonaa ikuisena kotinaan.

– Barça on kotini. En voi sanoa, ettenkö palaisi. Jos Barça pyytää minua takaisin, olen siellä jo huomenna, Alves sanoi brasilialaismedialle Marcan mukaan.

Ensin pitäisi toki muutaman muun asian ohella levittää balsamia haavoihin.

– Valehtelisin jos väittäisin, ettei minuun sattunut [lähtö Barcelonasta]. Taistelin rakentaakseni mahtavan perinnön Barçalle. Voiton odottamamattoman määrän pokaaleja, 23 kahdeksassa vuodessa.

– He eivät lopulta kunnioittaneet tarinaani. He olisivat halunneet minun jättävän hyvästit. Sanoin ”ei”, koska se on minun ikuinen kotini. Ei kotia hyvästellä. Mitäs sitten, jos palaakin kotiin?

Alves on voittanut mittavalla urallaan yhteensä peräti 36 pokaalia, joista viimeisimmät ovat tulleet tänä keväänä PSG:n paidassa. Brasilialaisen nykyinen sopimus PSG:n kanssa kattaa vielä ensi kauden.