Real Madrid ja Girona järjestelivät varsinaisen maali-iloittelun Bernabéun sunnuntai-illassa.

Real Madrid jatkoi vakuuttavaa kauden toista puoliskoaan kaatamalla Gironan lopulta jopa luvuin 6-3. Cristiano Ronaldo kruunasi kamppailunsa neljällä täysosumallaan.

Isännät aloittivat maalinteon jo kymmenen minuutin jälkeen. Toni Kroos keskitti boksiin laidalta. Ronaldo pääsi palloon väliin ja viimeisteli varmasti Madridin ensimmäisen.

Girona ei kuitenkaan luovuttanut. Joukkueen ykköskärki Cristhian Stuani puski katalonialaiset tasoihin puolen tunnin kohdalla. Maali oli Stuanille jo kauden 16. Ronaldo vei Madridin uudelleen johtoon toisen jakson alussa.

Real Madrid rakensi pikaisesti Ronaldolle loistavan maalintekopaikan. Lucas Vázquez ja Karim Benzema rakensivat Ronaldolle paikan, eikä portugalilainen epäonnistunut paikastaan.

Lucas teki Madridin kolmannen hetkeä myöhemmin. Puolisen tuntia ennen loppua Benzema pääsi laukomaan maalin edustalta, mutta Bono onnistui pysäyttämään ranskalaisen laukauksen. Ronaldo pääsi laukomaan vastapallon maaliin ja juhli illan kolmattaan.

Girona jatkoi taisteluaan. Uransa parasta kautta 31-vuotiaana pelaava Stuani puski pallon ohi Keylor Navasin ja nousi La Ligan maalipörssissä neljänneksi. Kukaan pelaaja ei ole tehnyt tällä kaudella enemmän puskumaaleja Euroopan viidessä suurimmassa sarjassa kuin Stuani.

Viitisen minuuttia ennen loppua Gareth Bale iski Madridin viidennen. Girona tuli jälleen kahden maalin päähän Juanpen kavennusmaalilla. Ronaldo viimeisteli loppulukemat lisäajalla.